En tiiä mitä ajatella...oon jo niin väsyny,mutt kaikki pyörii mielessä joten pakko purkaa enimmät tänne jos haluan ees toivoa ett nukahtaisin. Lääkkeen otin jo...
Menin siis äitille ja jokainen sai kertoa oman kantansa asioista ja ihme kyllä kukaan ei korottanu ääntään. Itkua riitti sitäkin enemmän. Mä sain kerrottua kaiken mikä liitty niihin, niiden tekemisiin ja tekemättä jättämisiin, kerroin myös sairaudestani ja mitä se käytännössä tarkottaa. Sain kerrottua toivoneeni kuolemaa eka kerran neljännellä luokalla, sain kerrottua kaiken ulkopuoliseksi jäämisestä viiltelyyn. Sain kerrottua ett mä en luota niihin ja oon saatanan rikki ja ett niiden olis kuulunu auttaa mua ja olla tukena sillon ku en ite pärjänny. Kerroin tutkineeni itsemurhatapoja ja ottaneeni erittäin tarkkaan selville mikä on varmin keino päästä pois, kerroin järjestäneeni kaiken ja maksaneeni poikani ensi kauden joukkuemaksun sekä hoitaneeni kaiken muunkin. Eli toisin sanoen, annoin tulla kaiken. Ja ne kuunteli, helvetti vie. NE KUUNTELI!
Puhuttiin kaikkee, ja ne sano ettei ne voi pyytää mun luottavani niihin pitkiin aikoihin, mutt ne pyys mua antaan yhen ainoan mahollisuuden.
Huoh...oon sekasin.
<3
VastaaPoistaMahtavaa! Tuo on paljon, että ihminen osaa ymmärtää ja vielä sanoa, että ei odota sun luottavasi aikoihin. Ne hyväksyy sen, mitä sinä tunnet. Omalta biologiselta läheisemmältä vanhemmalta tällaista näin fiksua lausetta ei ole tullut.
VastaaPoistaToivottavasti kaikki menee hyvin. Muista, että jatkossa rajaaminen edelleen kannattaa. Rajaten niitä ihmissuhteita, mutta todella hienoa, jos ne alkaisi toimia paremmin rajaamisesta huolimatta. <3
Kiitos molemmille ♥ mä tuun rajaamaan jatkossakin, ja kerroin niille etten mä oo niin vahvoilla vielä ett haluaisin ottaa riskejä ja kohta taas saaha paskaa niskaan ja huutamista korvat punasiksi. Tällä hetkellä tämä on hyvä :)
VastaaPoista