Joko oon tarpeeksi hyvä?

Oon hoitanu asioita tän päivän ja kävin myös äitillä, sillä se oli pyytäny mua käymään neuvomassa sitä tietokoneen kans. Mentiin sinne ja mun sisko oli siellä myös. Me ei tervehitty, ei ees taijettu kattoo toisiamme koti. Sisko lähti aika pian ja sain selvitettyä äitille tietokoneen juttuja. Oltiin sitt jo tekemässä lähtöä,kunnes äiti kysy, ett eikö mun ja siskon välejä sais mitenkään korjattua. Siis ohhoh, ekaa kerta ikinä äiti yrittää korkata jotain tai saaha joillekin paremman olon, tai eka kerta yleensäkki ku se ajattelee muita! Vastasin ett " mä oon niin saatanan kyllästyny ja väsyny siihen ett kaikki laitetaan mun syyksi ja vaikka mä tekisin mitä vaan, niin saan kuitenki paskaa niskaan. Ja ett oon vitun vihanen siskolleni siitä, ett se soitti mulle töihin ja haukku mut pystyyn asiasta josta mä en ollu ees tietonen." Juteltiin sitt pitkän aikaa äitin kans asioista, mikä on erittäin harvinaista! Äiti ymmärsi mun kannan asiasta ja selitti myös mitä muuta asiaan on liittyny ja joista mä en tosiaankaan tienny mitään. Äitini pyysi ett kokoonnuttais joku ilta saman pöyän ääreen ja juteltas asiat läpi kaikessa rauhassa. Mä tiiän kyllä ettei asiat puhumatta muutu mutt...niinh...entä jos on jo liian myöhästä? Kai mä olin jotenki toivonu kuulevai alotteen sovinnosta siskoltani, ett se ois myöntäny tehneensä väärin. Emmä tiiä...

Samalla mä myös pelkään ett jos mä päästän siskon takas mun elämään ja samalla kai äidinki, niin jos ne sitt kohta taas puukottaa mua selkään,kuten ne on aina tehny? Nekin jätti mut yksin just sillon ku eniten elämässä olisin tukea tarvinu... kukaan ei jääny mun vierelle... tunteet romahuksesta alkaa taas palaileen tähän hetkeen.

Mä en oo niin vahva vielä ett kestäisin yhtään menetyksiä, valheita tai selkäänpuukotuksia. Entä jos ne ei välitä siitä? Tai jos mä riitaannun niiden kans uudelleen ja ahistun siitä...entä jos kaikki tapahtuu taas uudelleen, alkaa alusta?! Mä en voi luottaa ett kukaan olis mulle hyvä kovinkaan kauan, ennen pitkää joku kääntää takkinsa. Miks tällä kertaa asiat olis toisin? En mä voi nähä itteeni hyvänä ja arvokkaana ihmisenä jos kukaan ei vaivaudu auttaan sua, vaik ne tietää sun kamppailevan itsetuhoisuuden kans ja ett elät erittäin kriittisiä hetkiä, ett sun sydämen lyönnit heikkenee koko ajan. Samasta syystä kai jäin yksin kuten jäin sillonki ku isäpuoli juoppokaverinsa kans tuli mun sänkyyn. Samasta syystä sekin, kuten myös se kun soitin kaukaa kotoa kotiin salaa,itkin jonkun hakemaan mut kotiin...mutt koskaan sitä kyytiä ei tullu, ei ees tekstaria.

Miten tällä kertaa asiat vois olla toisin?!!? Oonko mä jo tarpeeksi hyvä vai vieläkö mua rangaistaan?