Ahistus painaa päälle, hiipii mun ihon alle, koskee mun mieltä ja puristaa kasaan. Kaikki hylkäämiset ja yksinjäämiset pyörii mun päässä ympyrää, mieli huutaa "JOKO TAJUAT KUIN HÄPEÄKSI OOT KAIKILLE, SIKS KUKAAN EI KESTÄ OLLA SUN LÄHELLÄ". Niinhän mulle on sanottu, usein. Mä alan uskomaan itekki niin, pahalle tapahtuu pahoja asioita. Mä luulen, ett ku mua ei saatu hengiltä viime kesänä, elämä antaa mulla kaiken takas jotta se voi taas uudelleen vetää maton mun jalkojen alta ja viedä kaiken jälleen pois, just sillon ku eniten tukea tarvitsisin. Jos mun ei oikiastikkaan oo tarkotus olla täällä, siks kaikki on tehty niin vaikeiksi! Voi että...kyyneleet valuu...
On niin paha olla...mua pelottaa.
Olipa kerran tyttö joka uskoi menninkäisiin ja halusi prinsessaksi. Maksuksi häneltä vietiin lapsuus. Hänet rikottiin, myytiin, revittiin ja liattiin. Elämänkumppaniksi sai traumaperäisen stressihäiriön, dissosiaatiohäiriön sekä masennuksen.Tarinalla ei ole vielä ollut onnellista loppua; hän on yhä rikki, mutta elossa.Nyt hän haluaa kertoa tarinansa siitä mitä tapahtui just sun selkäs takana. "Tästä mä kirjotan"-osion kautta pääset häntä vähän lähemmäs.
shh....
keskiviikko 20. elokuuta 2014
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Voi rakas... <3 Sää oot ihana tyyppi, mainio tapaus, tykkään susta... <3
VastaaPoista