Voiko itsetunnon saaha takas?

Terapia oli tänään ihan "helppojuttu" ja jutskailtiin vaan niitä näitä. Ois kai asiaa riittäny vähän syvällisempäään keskusteluunki,mutt en mä viittiny...hoitaja oli niin ilonen ja ootti kovasti alkavaa kesälomaansa, en jotenki jaksanu alkaa "vakavoittaan" sen mieltä. Se teki kovasti töitä jotta sai mut vakuuttuneeksi ett mulla on tukiverkko ja ympärillä ihmisiä jotka välittää ja auttaa jos mä vaan annan, ja ettei koskaan saa jäähä pahan mielen kans yksin ja ett aina voin olla päivystykseen yhteydessä. Juu, mä hymyilin omaan tapaani ja nyökyttelin. :) miks mun pitää aina olla niin kiltti ja ajatella etten halua pilata kenenkään hyvää mieltä jne.! Sama juttu synnytyksen jälkeen sillon kauan sitten; synnytyksessä mulla meinas sydän pettää ja mut leikattiin ja heräämössä olin aivan lääketokkurassa, mutt yritin pysyä hereillä miettien, ett en mä voi nukahtaa jos hoitajilla tulee mulle jotain asiaa. Siis mitä ihmettä?!!??! Mä oon aivan ihme tapaus!

Terapiassa puhuttiin mun itsetunnosta ja ittensä hyväksymisestä ja hoitaja oli sitä mieltä, ett mun kannattas mennä syksyllä alkavaan ryhmään nimeltä Kokonaiset. Se on vakauttamispainotteinen ryhmä naisille, joilla on taustalla seksuaalinen trauma,kuten hyväksikäyttö tai raiskaus. Ryhmässä ei käsitellä traumaattista tapahtumaa yksityiskohtaisesti, vaan painopiste on itseluottamuksen ja läsnäolotaitojen kehittämisessä. Käsiteltävina aiheina ovat naiseus, luottamuksen palautuminen ja itsensä hyväksyminen. Ryhmässä tehdään myös läsnäoloharjoituksia ja itsetuntemusta lisääviä harjotuksia. Tuollaseen siis oon menossa ja se alkaa 27.8. Idea kuullostaa aivan ihanalta, mä tarvisin tuota, kaikkea sellasta. Mutt ylläri ylläri, mä PELKÄÄN! Mun omahoitaja ei ees tiiä kaikkee ja on kuitenki laittamassa mua ryhmään...entä sitt jos se tietäis,huh! Ei kukaan "viranomainen/ammattilainen" tiiä... Eniten mä pelkään, ett entä jos mun on pakko paeta, ett yhtäkkiä oon ajautunu ahistavaan olotilaan ja sitt pimahan tai meen lukkoon. Aina saa hävetä...

Onko se ees mahollista, siis tulla eheäksi? Puhtaaksi ja hyväksi? Jos sut on häpäisty,rikottu,revitty,sotkettu ja nujerrettu niin voiko se enää mitenkään olla mahollista hyväksyä ittensä? Se tuntuu niin oudolta. Mulle on aina sanottu "kyllä sulle välttää vähempiki, nuo vanhat on ihan hyvät sulle, et sinä tuommosia tarvi, ei susta oo siihen, eläpä höpötä". Siihen mä opin jo lapsena, mulle välttää vähempiki. Siks mä en raaski ostaa itelleni juuri mitään, mä en hemmottele itteeni. Jos tuhlaisin esim. rahaa itteeni, ajattelen heti ett se on pois joltakin toiselta ja oon itsekäs jos haluaisin jotain kaunista itelleni. Nyt harrastan ekaa kertaa elämässäni jotain joka maksaa, mä nyrkkeilen. Lapsena ollessa mun sisko ( 1,5 vuotta vanhempi mua) sai harrastaa vaikka mitä; se ui kilpauintiryhmässä, tanssi kilpatanssia, kuului Spr:n toimintaan, lasketteli,luisteli ja välineet oli hienot tottakai. Mä en harrastanu, ei ollu rahaa. Aina kuitenki löysin jostain kyniä ja paperia,mä piirsin. Se ei maksanu. Tai luin kirjoja sitten ku sain kinuamisen jälkeen itelleni kirjastokortin. :) luin kaikenlaisia kirjoja, kuvittelin itteni aina kirjan tapahtumiin sisälle. Se oli ihanaa! :)

Tuosta kaikki on lähteny eteenpäin,kaikki paska. Mä jouduin hyppään lapsenkengistä pois ennen ku ehtiin aavistaakkaan, satumaailma ei suojellukkaan enää. Pian mä sain alkaa oppiin kunnolla miltä tuntuu olla aikuinen...turha ja saatanan vaikee,idiootti. Kuulen yhä korvissa muistutukset siitä kuin ruma mä oon, niin helvetin ruma ett oksettaa. Tuun saamaan opetuksen siitä kun puutun joka asiaan...yhä uuestaan ja uuestaan. Ja kuitenki,vuodesta toiseen mä oon niin saatanan paska ettei musta oo mihinkään..niin ne sanoo.

Onko se mahollista, ett mä voisin tulla hyväksi? Puhtaaksi? Onhan?