Mieli on matalalla, oon edelleen loukkaantunu. Beijb yritti saaha mua puhuun, ja sano taas ettei sen ollu todellakaan tarkotus astua mun varpaille tai muutakaan. Mutt mä en jaksa alkaa selittään taas ett miks reagoin niin voimakkaasti ja miks noi asiat on mulle niin ylitsepääsemättömän vaikeita ja miks mulle on tärkee saaha tuntee ett mulla on homma hanskassa ja asiat on selkeitä. Miks ja miks ja miks... ja en jaksa jos taas pitää alkaa riiteleen ku en osaa sanoo asioita sievästi vaan töräytän aina kaikki suoraan. Sitt ne kuulostaa aivan kamalilta! Perkele! Mä kyllä tiiän ett asioista pitää puhua...
Noh, tänään oli mun yks vapaapäivä ja vietettiin se pojan mieliksi eräässä sisäaktiviteettipuistossa riehumassa. Kokeilin ekaa kertaa parkouria sekä skeittausta ja montaa muuta juttua, kiipeilin seinillä ja temppuradalla, pelasin koripalloa, salibandyä, pesäpalloa sekä hypin trampoliinilla ja laskin renkailla hyppyrimäkeä ja paljon muuta. Kiipeily oli yllättävän raskasta,huh! Huomasin kiipeillessä ja parkouraamassa ett kuin paljon paremmin mun kroppa voi nyt ku jotain vuosi sitten, olin positiivisesti yllättyny! Sain lihaksia käyttämällä itteni heitettyä paaaaljon korkeammalle ja kauemmas mitä uskalsin eka ees ajatella. Piristi mieltä ku sain huomata treenillä olevan jotain vaikutusta! :) ja ei, elä ny luule ett mä oisin joku lihaksikas bodari,ei ei ei! :)
Tuollaset aktivitettipuistot on kyllä mahtava keksintö ja toikin oli suunnattu koko perheelle ja tarkotus on saaha perheet liikkuun ja viettään aikaa yhessä. Mä vaan kattelin siellä ympärilleni ett missä ne aikuiset on?! Näin yhen nuoren iskän poikansa kansa pelaamassa lätkää, muuten siellä aikuiset istu kahviossa kännyköiden kans. Surullista! Eikö aikuiset uskalla liikkua vai mikä,siinä on? Onko ne unohtanu millasta oli olla lapsi tai osaisko ne vaikka miettiä, ett kuinka mahtavaa se ois lapsena ollu jos iskä tai äiskä ois tullu mukaan kiipeileen tai hyppiin tai ihan vaan nauramaan?! Pelkääkö aikuiset ett joku tuttu näkee kuin niiden kontrolli pettää ja ne hetkeksi uskaltaa löysätä kravattia?! Lapset ei oo lapsia kovin kauaa, se aika on ohi yllättävän nopeesti.
Toisaalta mulle tuli välillä pieni haikeusmieli...ihan ku oisin saanu hetken olla taas lapsi. Mä en ollu ikinä ennen hyppiny trampoliinilla, en ikinä. Se neitsyys meni sitt tänään! :) mutt oikeesti, mulle on tosi tärkeetä saaha tarjota pojalle kaikkea sitä mistä en ite koskaan päässy osalliseksi lapsena. Eihän sillon kyllä mitään tuollasia puistoja ollu, mutt mun tekemisiä on rajotettu muuten. Kuten oon joskus aiemmin kertonu mun siskolla oli kaikki vermeet ja varusteet ja se sai harrastaa kaikkea. Mä en. Mä tein kotitöitä ja piirsin. Kyniä ja paperia löyty aina jostain. Se ois kyllä tuntunu kivalle jos joku ois vaikka piirtäny mun kans, ees hetken. Tai kuskannu mua treeneihin....tai ees sanonu ett kylläpä mä piirsin sievän kuvan. Tai kumpa mä oisin saanu ees olla lapsi niin pitkään ku oisin halunnu. Mä en taija kunnolla tietää miltä tuntuu olla lapsi.
Miltä se muuten tuntuu? Miltä tuntuu mennä kaverille yökylään? Miltä tuntuu kertoa parhaalle kaverille salaisuuksia, kikattaa kun ihastus kävelee ohi? Miltä tuntuu mennä vaateostoksille ostamaan uudet kengät tai koulureppu? Miltä tuntuu mennä kesälomareissulle ja nähä muutakin ku lähiravintolan baaritiski? Miltä tuntuu kertoa huolia tai purkaa pahaa mieltä äitille, isälle, siskolle tai kaverille? Miltä tuntuu odottaa viikonloppua iloisena? Miltä tuntuu nukkua pelkäämättä? Voiko itkeä jos ei ole piilossa?
Mä mietin lapsena, ett ei se sängyn alla oleva mörkö oo paha. Se on siellä sen takia koska sekään ei halua nukkua yksin. Sen avulla kai mä jaksoin. Mun mielikuvitus on kyllä auttanu mua selviytyyn aika monesta. Lapsena ku karkailim piiloon, menin aina metsään ja kuvittelin siellä olevan keijuja ja menninkäisiä jotka suojelee mua. Ja se tulee esille vasta sitten ku mua uhkaa joku. Ja koska niitä ei näkyny mä uskalsin rauhottua ja olla pelkäämättä. Uskottelin ett ne keijut pitää mua silmällä.
Kyllä mulla on ollu kumma mieli jo lapsena.
OutoMieli sanoo heippa hetkeksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun luit ja kuljit hetken kanssani. Arvostan jos jaat myös sanan tai toisenkin <3