Väsyny oleen sairas.

Mä oon yrittäny olla reipas, hymyillä ja olla ilonen. Aamun sitä jaksoin, sitt mieli alko laskeen. Joku sen laukas...

Mun ympärillä olis niin paljon kaikkee kaunista ja mahtavaa,koko maailma. Mutt mä en osaa nauttia siitä! Ihan ku tää sairaus mun mielessä jumittaa mua, ett mä vaan suoriuden päivistä. Mä en voi elää näitä päiviä. Yhtä hiton suorittamista, tiiän aika tarkalleen mitä teen mihinki aikaan ja tiiän mitä tapahtuu seuraavaksi...tylsää. Ja sitt pitäs koittaa saaha mieltä paremmaksi ja uskoa elämällä olevan mulle vielä jotain annettavaa. Kaikki tuntuu niin tyhjältä...mä tunnen niin paljon ettei mikään tunnu miltään. Välillä oon niin turta. Niinä hetkinä mä en nää mitään syytä mennä seuraavaan päivään. Iltasin en halua mennä nukkumaan, sillä tiiän, ett herätessä on taas uus päivä eessä. Tänään on ollu sellanen päivä. Sitt tunnen itteni vielä enemmän paskaksi ku en osaa olla ilonen tästä kaikesta mitä mulla on! Tottakai mä oon ilonen! Mutt...mun mielestä on väärin, ett kaikki muut voi huoletta jatkaa elämäänsä,mutt mä joudun käymään hoijossa ja vetään lääkkeitä,puhumaan,puhumaan ja käymään asioita läpi! Miks mun pitää, enhä mä tehny mitään väärin?!

Mä oon väsyny ja kyllästyny tähän sairaaseen mieleen! Emmä halua ett jouvun törmäämään kaikkialla asioihin jotka muistuttaa mua kaikesta pahasta, haluun kulkee kaikkialla rennolla mielellä ilman pelkoja. Mä haluan kattoo leffoja ilman, ett täytyy jättää ne kesken ja poistua paikalta. Mä haluan jutella ihmisten kans, tavata ihmisiä, juhlia ja nauraa. Mä en halua pelätä uusia paikkoja ja asuntoja, ottaa nopeesti selville pohjaratkaisu ja uloskäynnit tai miettiä onko sängyn alle piilotettu ase, onko jossain huoneita jonne ei saa mennä. Mä en halua mennä lukkoon ja saaha sätkyt jos portaat narisee. Mä en halua pelätä kaikkia, mä en halua ett mut myydään velan maksuksi. Mä haluan nukkua pelkäämättä, haluan tuntea olevani hyvä,tykätty. Mä oon oikiasti ihan kiva tyttö...mä oon.

Huomenna viimene terapia ennen hoitajan lomalle jääntiä...