Hieman taustatietoa; mä rakastan eläimiä ja meillä on niitä. Aiemmin meillä oli vaan kaks kissaa koska etenki mä olin enemmän kissaihminen. Sitt beijbeni sisko anto meille pienen 1,5 vuotiaan koiransa koska ei ite enää sitä halunnu. Mä ihastuin siihen ja löysin itestäni koiraihmisen. Mutta sitt ku meille tuli se hetkellinen ero, niin beijbe oli aikonu antaa koiran takas siskollensa tai äitillensä, sillä ajatteli ettei sillä yksin oo aikaa sille riittävästi. Mä en ois halunnu antaa koiraa pois, mutt ei kai mulla paljoa sananvaltaa siihen ollu. Mä kuitenki nauttiin etenki iltakävelyistä koiran kans, istuskeluista järven rannalla ja silitellen toista. Mä sitt hankin itelleni oman koiran, sekarotuisen ötökän joka sulatti heti mun sydämen. Sillon mä ajattelin, ett tapahtu ikinä mitä tahansa niin sitä ei voi kukaan viiä multa pois. Mä voin luottaa ett se koira on mun ja mun kans.
Nyt meillä on sitt kaks kissaa ja kaks koiraa. Eli pikkukoiraa ei annettukkaan pois. Ja nyt sitt nykyisyyteen...
Mä oon ollu mun koirasta tosi tarkka, siis ett haluan ett se voi hyvin ja se on onnellinen koira. Mä oon kulkenu sen kans koirapuistoissa ja samoillu mettiä, oon pyrkiny kouluttaan sitä ja halunnu tuntee ett se tykkää musta. Oon halunnu tuntee, ett mä "määrään" siitä ja päätän siitä koskevista asioista pääsääntösesti. Ja kuten yleensäkki, mulle on tosi tärkeetä saaha tuntee ett elämä ja asiat on mun hallinnassa, mä haluan pitää kaiken järjestyksessä jotta mun pelot ei saa valtaa. Siitä johtuu mun tän päivänen skitsoilu...
Koira tykkää toisista koirista aivan tajuttomasti ja on sitä mieltä ett aina on aikaa leikkiä ja kaikkien kans pitää saaha leikkiä. Halusin kuitenki ett haukkuminen toisen koiran nähdessä loppuu ja oon opettanu sen makkarapalojen tai muiden herkkujen avulla olemaan haukkumatta ja ett kamuja voi moikata ilman haukkumista. Se oli mulle tosi tärkeetä...keksiä keino,kokeilla ja löytää ratkaisu. Mutt... koira haukkuu aina välillä ja sisällä ollessa katselee usein ikkunasta ja silloin alkaa haukkuminen. Ulkona haukkumista ei juurikaan enää oo, sisällä vaan mutt ei kovaa haukkumista kuitenkaan. Tänään ku tulin töistä beijbe kerto, ett se oli tilannu netistä jonku ultraäänipannan joka päästää jonku äänen haukkuessa ja suuntaa koiran mielenkiinnon muualle. Siitähän mä vedin mielettömät pultit!! SIIS MITÄ VITTUA?!!?! Mä en eka osannu sanoo mitään...
Sitt kysyin, ett mikä juttu se pantahomma oikeen oli...sanoin myös, ett musta tuntuu ett se pilaa mun keksimät keinot ja mä en halua ett se menee yksinään omin päin päättään tommosista! Siitähän tuli sitt riita... Se ei kuulemma tarkottanu mitään pahaa eikä se ajatellu asian olevan noin vakava. Mä en enää jaksanu alkaa selittään ett miks reagoin noin voimakkaasti, ois kai pitäny. Mutt mua vaan ärsyttää suunnattomasti ett mun pitää aina olla selittelemässä! Ja kun beijbe on monesti pyytäny mua puhuun sille, ihan kaikesta ja sitt ku mä kerron miltä musta tuntuu niin siitä tulee riita!! Ja sitpä tunnen itteni taas niin hiton idiootiksi omine tyhmine tapoineni ja turvajuttujeni kans... ei helpita eilistä mieltä yhtään tällanen... musta vaan tuntu ett mun "määräysvalta" mulle tärkeästä asiasta ohitettiin ja heti alko tuntuun ett munki koira viiään pois.
Kuten joku on saattanu huomata, mä pelkään aika paljon ja aika usein ja aika montaa asiaa... Mä en opi tuleen toimeen näitten asioitten kans. Pelkään sitäki ett oon liian hankala ihminen kanssaeläjille. Mutt toisaalta, niinhä mulle on usein sanottu... :(
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun luit ja kuljit hetken kanssani. Arvostan jos jaat myös sanan tai toisenkin <3