Eilen siis kosahti,kaikki. En muista millon ois tuntunu noin väsyneeltä ku eilen. Mieleen tunkeutu yhellä kertaa liian monta juttua ja ongelmaa ja mä menin solmuun,umpikujaan. Se on kamala tunne ku et vaan yksinkertasesti pääse eteneen,et pääse tilanteesta pois,et tiiä miten jatkat ja mihin suuntaan lähet. Ihan ku seinät alkaa kaatuun ja aika loppuun, melkeen kuulen kuin kello tikittää mun korvaan...kiire...kiire...hätä...kaaos...kiire... Mä en kykene tekeen sillon mitään, mun mieli käpertyy kasaan ihan pieneksi kasaksi. Mun mieli menee piiloon.
Myöhemmin illalla beijb tuli kysyyn ett joko mä haluaisin puhua, sillä olin aiemmin käskeny sitä paniikissani lähtä litomaan ja jättää mut rauhaan. (mä tiiän,oon kamala...) sitt mun kyyneleet alko valuun, mutt en mä vielkään kyenny puhuun. Mun suu ei vaan aukee, sanat ei tuu ulos. Jotain tunteroisen päästä vastasin, ett en pystyny käsitteleen kaikkia asioita ja mun isovanhempien näkeminen (kerron toisella kertaa lisää) ja mun "perheen" tapaaminen yhellä kertaa oli liikaa näin äkkiseltään. Kyllä se ymmärsi, se aina ymmärtää. Mä oon selittäny sille, ett sillon ku mulla on ahistus päällä mä saatan sanoo tosi ilkeetä juttua,mutt mä en oikiasti tarkota mitään pahaa. Mä vaan pelkään sillon niin paljon ja kaikki voima menee kasassa pysymiseen. Kumpa mä löytäisin jonku keinon miten "hallita" oloa kun meinaa levitä ja hajota!! Se on niin kamalaa...satutan kaikkia mun lähellä. Antakaa anteeks...
Mutt mä yllätyin siitä ett puhuin siitä kohtauksesta ja mitä mun mielessä liikku. Se on mulle tosi suuri harppaus! Haluan kuitenki opetella puhuun, luottaan ja uskomaan sekä toivomaan. Siinä on paljon tekemistä mutt mä yritän.
Mä en edelleen voi oikeen hyvin, mieli on surullinen. Mutt olo on parempi ku eilen. Onneks tänään oli nyrkkeilypäivä ja circuit-treeni. Sai hakata pahan olon pois. Mä löin,löin...ja löin...ja löin. Yhä uudelleen ja uudelleen! Annoin kaikkeni ja viel enemmän. Ja kroppa kiittää!
Huomenna on yks vapaapäivä ja myös mun veljen syntymäpäivä. Mennään kakkukahville mun äitin luo ja kai mä taas joudun näkeen siskoni... mun isovanhemmat on siellä myös. Eli ei oo helppo päivä tulossa, mutt se on tärkee päivä veljelle ja meen kyllä paikalle huolimatta muista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun luit ja kuljit hetken kanssani. Arvostan jos jaat myös sanan tai toisenkin <3