"Paha" on taas täällä mun kaverina. Se tietää mun pelkäävän ja siks haluaa olla mun vierellä. Se ei jätä mua yksin. Sen mielestä mun pitäis jo luovuttaa ja lähtä sen mukaan. Se hokee sitä koko ajan ja aikoo olla niin kauan paikalla ett mä "tuun järkiini" ja lyön hanskat tiskiin. Se käskee mun olla hiljaa ja näkymätön jotta kukaan ei näkis miten mä voin ja ei siten osais tulle esteeksi. Se ei halua mun puhuvan pahasta olosta. Se sanoo, ett sitten ne satuttaa jos tietää mun olevan heikoilla. Se myös sanoo haluavansa auttaa mua. Siks se on mun luona.
Samaan aikaan mä haluan hätistää "Pahan" pois, mutt toisaalta se tekee mulle jotenki voimakkaamman olon. Tuntuu hölmöltä, mutt musta tuntuu ihan oikiasti vahvemmalta vaikkakin sen aikana mä haluan tappaa itteni. Tuo tyyppi on just sellanen kaveri josta vanhemmat lapsiaan varottelee koska se houkuttelee pahoille teille ja on huonoa seuraa. Mä kerroin terapeutillekkin tästä uudesta tuttavuudesta, mutt en saanu kerrottua sitä mikä sen suurin tehtävä tuntuu olevan, ei saaha mut päättämään päiväni. Mä en ymmärrä miks mun on niin helvetin vaikee puhua terapeutin kans itsetuhosuudesta ja kuolemanhalusta! Johtuuko se siitä kun meijän hoitosuhde on vielä aika alussa? Emmä tiiä... Kerroin terapeutille siitä kuinka ilkeä, leikkisä ja vahingonilonen tuo osanen on ja kuinka se on ihan toisella tavalla paha kuin Irvikissa. Irvikissahan moittii, syyttelee, haukkuu ja muistuttelee epäonnistumisista, kun taas tuo "Paha" moittii kaikki muita, kertoo niiden olevan pahoja ja haluaa omia mut itelleen, se ei halua kenenkään tulevan mun lähelle eikä auttavan mua. Se sanoo ettei kehenkään voi luottaa.
Nyt mä siis taas tasapainoilen elämäni kans. Eilen illalla satuin kattoon telkkarista ohjelmaa japanilaisista nuorista ja siinä sattumalta kerrottiin itsemurhametsästä. Mun silmät varmaan suureni ihastuksesta ja aivoissa pyöri "WAAAUUU". Olin ihastuksissani (niin sairaalta ku se kuulostaakin). Ja tottakai mä sitten Googletin sen.
Tuossa metsässä on mun mielestä jotain satumaisen kaunista. Tahtoisin päästä käymään siellä. Ohjelmassa näytettiin kuinka joihinkin puihin oli kirjotettu viestejä ja yhessä luki "Me olemme kaikki kuolleita". Ympäri metsää on pystytetty kylttejä joissa muistutetaan itsemurhien lopullisuudesta ja pyydetään miettimään niitä ihmisiä joille kuolema tulee tuottamaan surua. Kylteissä on puhelinnumeroita joihin kehotetaan soittamaan epätoivon hetkellä.
Miks Suomessa ei oo tuollasta metsää? Tuntuis ettei sillon kuolis yksin vaan siellä olis monien sielut leijailemassa ja saattamassa viimeselle matkalle. Se on kiehtova ajatus...
Vuodessa metsästä löydetään ainakin 100 ruumista ja luvut on nousussa. Ymmärrän erittäin hyvin miksi joku haluaa ittensä tappaa, mutt samalla tunnen surua siitä kuinka suuri tuo kuolleisuusluku on. Surullista ett niin moni ei enää kävellytkään pois tuolta metsästä.
Mielenkiintosta huomata kuinka tätä kirjottaessa mä oon tyynen rauhallinen. Mä oon surullinen ja pelkään, mutt samalla oon aika tunteeton. Kumma fiilis. "Paha" on yhä vierellä ja odottelee, vaihteeksi se on hiljaa. Kai se haluaa antaa mulle rauhan kirjottaa sillä onhan mulla näin ilonen aihekkin! :)
Huonosta mielestä huolimatta mä kävin ostaan lähikaupan puutarhaosastolta pari kukkaa lisää takapihalle. Mä rakastan pihatöitä ja kukkia yleensäkkin ja itsetuhoisuudesta huolimatta mulle on tärkeet ett piha on kunnossa ja kaunis. Toivottavasti saisin kukkaset laitettua paikoilleen tänään. Hieman kyllä tuntuu kummalliselta istuttaa kukkia ja miettiä itsemurhaa. Vaan mikäpä ei tässä maailmassa olis kummallista?! :D
Ai niin, viime yönä näin taas unta...mä hukuin. Mun yllä oli valkoset vaatteet jotka oli veressä. Just ennen heräämistä olin vajonnu hitaasti vedenpinnan alle... Alkaa unetkin olemaan jo aika haikeita, unetkin on jo luovuttanu.
"Jos tietäisin maailmanlopun tulevan huomenna, vielä tänään istuttaisin omenapuun."
VastaaPoistaYrittäen sanoa, että koskaan ei ole myöhäistä uudistua, ja että aina voi yrittää.
Tuli vaan tuosta kukkien istuttamisesta mieleen. Mun pahin kausi oli sellasta, että ei kannata tiskata, kun joku mun jäljet kumminkin joutuu siivoomaan sitten kun kuolen...
Oon ollut monta viikkoa omissa maailmoissani, mutta ajattelin lukea sillä välin kertyneet kirjoitukset sulta ja muutamalta muulta. Sillä kommentoin näin "vanhaan" tekstiin :)