Paljon ihanaa, vähän muutakin.

Beijb vei mut pannukakkutaloon eilen. Ei oltu kummatkaan käyty siellä aiemmin ja oltiin usein puhuttu ett siellä on ehottomasti käytävä joku päivä. Paikka oli ihanan vanhanaikaisen idyllinen, hirsirakennus ja sen paikan suloisuus pitsiverhoineen riiteli raskaasti mun hajoilevan mielen kans. Mutt rauhotuin siellä ollessa aika hyvin, hetkeksi tuli ihan hyvä olo. Käytiin vielä torilta hakemassa kevään ensimmäiset tötteröt. Ajattelin ett kun ekaa kertaa käytiin uudessa paikassa syömässä niin haluan kokeilla jotain uutta jätskimakuakin, joten beijb tilas mulle kirsikka-valkosuklaata. Se oli ihanan makusta, sellanen kesämaku. :) Koko reissu oli muutenkin jotenki täydellinen, ihan ku oisin hetkeksi poistunu arjesta ja omasta paskasta maailmasta johonkin kauniiseen ja rauhalliseen paikkaan. Kun käveltiin torilla mä ihastelin beijbelle kuin hyvältä kaikkialla tuoksu, tuore kesä ja sade vaikka ei satanutkaan. Ilma oli lämmin, pieni tuulenvire kävi välillä. Saatuani tötterön käteen mä tein jotain hölmöä...mä haistoin sitä jäätelöä! Kerran, toisen ja moooonta kertaa. Sekin tuoksu jotenki niin....taivaalliselta! Näytin varmasti tosi fiksulta nenä kii tötterössä hokien "oi ku ihana" :D Just tuollaset pienet hetket tekee arjesta aina vähän helpomman. Kiitos beijb, kiitos <3

 Viime yö sitten...kamala. Illalla jo alko tuntumaan pahaa oloa ja ihmeellistä heikotusta, mutt ajattelin sen menevän ohi. Yöllä sitten heräsin siihen kun mahaa vello enkä pystyny oleen mitenkään päin. Tuskanhiki tuli otsalle ja juoksin vessaan...YYÖÖÖÖKKK!!! Oksensin antaumuksella ja vähän ajan kuluttua uudelleen. Töissä on ollu Noro-virusta jo pidemmän aikaa ja nyt se oli sitten rantautunu mullekkin. Päästyäni takas makkariin beijb nappas mut peittonsa alle ja otti kainaloon. Kumpa oisin voinu jäähä siihen, mutt paha olo ei antanu mun asettua joten siirryin lopulta olkkariin. Tunsin ett kuume oli nousussa, paleli ja oksetti.


Tänään mulla olis ollu terapia, mutt joutuin perumaan sen. Hitto! Ens viikolle ei oltu saatu aikoja passaamaan joten ens viikollakaan mulla ei oo terapiaa. Tässä tulee siis pidempi tauko ilman päälääkäriä. :/  Pelottaa ett tapahtuu jotain joka murtaa mut tai oikiasti tarvisin terapiakäyntiä just sillon. Yritän olla ajattelematta asiaa...

Ai niin, repesin mä eilen illalla kun isä soitti. Se soittaa aina keskiviikkosin, niin teki myös eilen. Puhelun päätyttyä purskahin itkuun kun beijb kysy isän kuulumisia. Oli tuntunu tosi pahalta valehella isälle kaiken olevan hyvin ja ettei meille mitään ihmeempiä kuulu vaikka just oon maannu elottomana kadulla vieraan ihmisen elvyttäessä, karanneeni sairaalasta...ja...

Nyt sairastuttuani tähän oksenteluhässäkkään mä oon miettiny ett kuinkahan tää mun kroppa kestää oksentelun tuon kaiken elvytysjutun jälkeen. Täytyy kai vihdoin levätä ja ottaa rennosti...

Meinas unohtua kertoa, ett mun psykiatrisen puolen omalääkäri oli soittanu mulle päivällä pari  kertaa, mutt olin laittanu aiemmin kännykän täysin äänettömälle saadakseni levätä. Lääkäri oli laittanu myös tekstarin " Hei. Yritin tavoitella sinua koskien lääkitystäsi. Soitatko minulle takaisin".  Mitähän sillä on mielessä..? Täytyy huomenna soittaa sille ja selittää olevani sairaana ja siks en puheluihin vastannu. Hah, taas mä huomaan ett mulla tulee tosi kova tarve selitellä jos oo kipee!! Miks mä koen ett sairaanakin mun on oltava aina valmiina, reippaana ja selitellä väsymystä...