Miksi minä mutta ei muut?

Tulin just saunasta ja se ei tainnu tehä sydämelle hyvää, sillä se tuntuu käyvän ylikierroksilla. Sydän kyllä muljahteli aika ilkiän tuntosesti muutaman sekunnin ajan jo ennen saunaan menoa. Täytyy yrittää tässä nyt vähän rauhotella oloa.

Tänään oli treffit Katarooman kans, kahvit tuli kyllä tarpeeseen! Samalla sain hankittua pari uutta huulikorua :) Päivitettiin kahvilla ollessa juorut ja molempien "hoitokuvioita" ja tuntu kyllä hölmöltä (ja helvetin pahalta) ett mä oon saanu hoidot ja terapiat aikalailla tarjottimelta tyrkytettynä kun taas useammat joutuu kunnolla taistelemaan saadakseen apua, tukea ja lepoa. Alunperinhän mä hakeuduin työterveyshuoltoon ihan vain viattomasti hakemaan sairaslomatodistusta ja kappas, yhtäkkiä huomasinki istuvani kriisihoitajan juttusilla jokatoinen päivä...välillä piipahdin psykiatrin luona, sitten psykiatrian päivystyksessä ja sittenpä oli terapiasuhde mielenterveystoimistossa auennu. Siellä sitten vuoden päivät istuttiin juttelemassa kerran viikossa ja nyt yksityisellä traumaterapeutilla. Aika vaivattomasti on menny... Tuntuu pahalta, sillä enhän mä alunperin ees halunnu mitään terapioita tai halunnu alkaa selvitteleen ongelmiani ja siitä huolimatta mulle annettiin kaikki se mistä toiset kynsin ja hampain tappelevat, eivätkä välttämättä saa sitä sittenkään. Voisinko mä antaa omat hoitoni sitä enemmän tarvitsevalle? Eikö joo?

Paniikki perjantaista alkaa vähitellen kasvamaan, sillon on siis luvassa se sairaalareissu jossa tehdään sydämen ultraäänitutkimus sekä saan vuorokaudeksi ne sydänlätkät kroppaani jotka mittaa sydänfilmiä. Hermostuttaa... Perjantaihin mennessä mun pitäis saaha tää flunssa pois, hittolainen! En halua enää yhtään myöhäsemmäksi tätä tutkimusta vaikka se mua pelottaakin. Eniten mä kai pelkään sitä sisätutkimusta mun sydämestä...ja sitt ne tulokset... Saankohan mä tietää tulokset lauantaina kun mun pitää mennä sairaalaan palauttaan piuhat ja muut kamat vai..?

Huomenna on taas terapia heti aamusta ja se käynti taitaa mennä eilisen päivän kohtaamiseen josta tein edellisen postauksen. Ne tunteet tulee yhä välillä iholle ja nyt yritän koko ajan tulla niiden kans toimeen. Se on vaikeeta kun tuntee itteensä ja omaa kehoaan  kohtaan pelkkää ällötystä. Haluan vaan repiä koko vartalon pieniksi riekaleiksi ja polttaa ne roviolla, antaa tuulen puhaltaa tuhkat taivaisiin.