Lukossa menneessä.

Ryhmätapaaminen takana. En ois halunnu mennä vaikka toisaalta taas halusinki. Sitten kun siellä olin, en olis malttanu olla. Ja kun oli kotiinlähdön aika, en ois halunnu lähteä. Ryhmässä oli vaikia keskittyä aiheeseen joka tänään oli yli- ja alivirittyneisyys. Eli sinänsä aika osuva aihe... Mun jalat hinkkautu lattiamattoa vasten ja välillä piti nojailla pöytään. Yritin ankkuroitua ja pysyä ryhmätilassa, mutt eih, mieli lenteli muualla...

Mä oon niin vihanen. Ja oon vihanen kaikille. Mä en ymmärrä mistä oon saanu ajatuksen ett musta vois tulla jotain, tai ett voisin olla parempi mitä jotku on mulle toitottanu. Miks mua on huijattu uskomaan ett mä voisin saavuttaa jotain? Miks mä en pysyny siinä hommassa mikä mulle annettiin ja missä olin hyvä?

Jokaisella on oma paikkansa ja oma tehtävänsä. Mä olin hyvä tappeleen, piilottelemaan asioita, tekemään "pikku juttuja", näyttelemään, soluttautumaan ja "maksamaan velkoja". Noissa mä pärjäsin ja mistä sitä tietää kuin mahtavaksi oisin päässy! Ja eikä yhtää haittais vaikka oiskin traumaharhat päällä tai hullu osanen vallassa, sen paremmin oisin pärjänny! Siirryin velan maksuun tuosta ------------------------------------------->
puolesta väliä tuota ohutta tietä kuvan vasemmasta laidasta. Sen jälkeen mikään ei koskaan palannu ennalleen, ei lähellekkään. Sen jälkeen luotto kaikkiin ihmisiin katos enkä mä koskaan enää hymyilly yhtä leveästi eikä silmät tuikkinu ilosta. Sen jälkeen naamio on jääny pysyväksi mun kasvoille. Niin sen kuuluu olla. Sinne mun ois kuulunu jäähä. Siks mun elo "tavallisten" ihmisten seurassa on niin vaikeeta koska en tänne kuulu.

Löysin netistä paljon kuvia paikoista joissa oon "tehny töitä" omasta halusta ja/tai pakosta. Tuntu oudolta kattoa niitä. Ihan ku ne olis ollu täysin vieraasta maailmasta, täysin epätodellista! Maisemat oli välillä tosi kauniita, mutt vain mun mieleen oon piirtyny erittäin tarkasti asiat joita niissä paikoissa on tapahtunu ja jotka sen maiseman on liannu. Niitä ei saa koskaan pyyhittyä pois.Tapahtumat on muuttanu mut täysin.

Mun pitäis kai puhua tai käsitellä asiaa enemmän, mutt ei missään voi puhua sellasista asioista! Emmä voi mennä puhuun terapeutille asioista joita oon tehny ja ollu mukana, mihin ajauduin ja mitä joutuin tekeen pakosta. Ei niistä puhuta, niitä asioita ei oo olemassa! Ei sellasia vaan yksinkertasesti tapahu...

...omaa hankaluuttani mä oon tämmönen.