Se tuli. Salpas mun hengityksen ja hetkessä mun koko keho oli jäässä. Mun kroppa lamaantu, ehtiin ajatella "ei nyt, jumalauta ei nyt" ja sitten olin jo syvällä pimeydessä, pahassa. Tunsin kuinka jäinen veri virtas mun suonissa, se on niin kylmää ett melkein kirvelee. Tunnen sydämen lyönnit ja silmät avoinna tuijotan eteenpäin. Ei ei ei...ei nyt. Elän takaumaa...elän harhoissa...Halu viiltää on mieletön. Haluan päästää kylmyyden pois mun sisältä...se satuttaa mua. Mä haluan painaa puukon terän ihoani vasten ja katsoa kuinka veri pulpahtaa pintaan kunnes alkaa valumaan... kaipaan sitä niin paljon!!!
Veri valuis sydämen sykkeen tahdissa, muodostais kauniita kuvia iholle, puroja lattialle. Se on kaunista.
On kai reilua jos jaksan taistella päivästä toiseen niin joskus saisin tehä ihan niin kuten mä ite haluan ja unohtaa kaikki muut?! Jos mä kestän näitä traumoja joka hetkessä niin kai mä saan palkita itteni?!!? Onko se liikaa vaadittu?!!?
Ei, ei se oo. Mulla on oikeus tehä omalle keholle mitä haluan, onhan sitä käyttäny jo muutki ihan ilman lupaakin.
Täällä täsmälleen samoissa mietteissä. Tarvitsen veistä. Tarvitsen verta.
VastaaPoistaJa sen vuoksi psykiatri vielä soittaa iltapäivästä, vaikka kävin aamulla. Koska mulla on niin levottomia juttuja. Miksi ei saa. Kun se helpottaa tätä tuskaa.
<3
PoistaSe ei helpota. Se auttaa vain sen hetken, sen jälkeen tulee vielä paskempi fiilis. Sä olet itse sanonut niin.
VastaaPoistaPysythän lujana.
*hali*
en viiltänyt <3
Poista