SCID-2-haastattelussa potilas kertoo olevansa jääräpää luonteeltaan, tempperamenttia löytyy, toisaalta on huolehtivainen ja välittävä. Potilaan mukaan nykyisin käsitys itsestä jollain tavalla positiivisempi, vaikuttaa siltä että jokin hyvä prosessi on potilaalla nyt käynnissä ja tämä olisi otollista aikaa terapiallekkin. Haastattelussa käytiin läpi esikyselyn perusteella vaativa, depressiivinen, epäluuloinen ja epävakaa persoonallisuus. Vaativia persoonallisuuden piirteitä; potillaalla on vaikea antaa toisten auttaa, hänen on hyvin vaikea kuluttaa rahaa itseensä mm. talvikenkien osto jää. Häntä on sanottu itsepäiseksi ja jäykäksi, vaikeusasteen 3 täyttäviä vastauksia tulee 3/8, eli ei aivan dg-kriteereitä täyttävää. Potilas kertoo olevansa ankara nimenomaan itselleen. Depressiivisen persoonallisuuden piirteitä; lapsuudesta lähtien potilaalla on ollut uskomus, että hän on puutteellinen ihminen, potilaalla ajatus että kukaan ei ole pohjimmiltaan hyvä; hän odottaa asioiden päättyvän huonosti. Hän tuntee usein syyllisyyttä. Vaikeusasteen 3 täyttäviä piirteitä 3/7, ei dg-kriteereitä täyttävää. Epäluuloisia piirteitä; potilas on usein varuillaan jotta muut ihmiset eivät käyttäisi häntä hyväkseen, potilas kertoo tämän olevan hänen perustoimintatapansa jonka on oppinut jo pienenä mikä liittyne traumakokemukseen. Potilas epäilee ihmisten luotettavuutta. Vaikeusasteen 3 täyttäviä vastauksia tulee 3-4/7, diagnoosia en aseta tämän yhden lyhyen haastattelun perusteella, lisäksi potilaan tuntemuksille on pohjaa traumaattisissa kokemuksissa. Epävakaan persoonallisuuden osalta esiin tulee toistuvaa itsetuhoista käyttäytymistä, kroonisia tyhjyyden tuntemuksia, nämä vakavuusasteeltaan arvoa 3, ei muuta mainnittavaa.
Niin...siinäpä virallista dokumettia psykiatrian erikoislääkärin kirjottamana. Joku saattaa huomata, ett kirjotuksesta puuttu jotain, jotain aika olleellista joka musta on tehny tämmösen. Mutt ihme ku tuo, sillä mä en oo ikinä maininnu asiasta kenellekään viranomaiselle tai hoitohenkilölle/ammattilaiselle. En ikinä. Tämä blogi tuo asian esille ensimmäistä kertaa. En siis voi sanoin kuvat kuinka suuri merkitys tällä blogilla mulle on. Ja se, ett joku oikiasti käy lukemassa mun elämästä on jotain joka vetää sanattomaksi.
Tuon haastattelun jälkeen pari kuukautta myöhemmin mä olin päättänyt lentäväni pois. Mä en voinutkaan ihan niin hyvin mitä ite ja myös tuo psykiatri luuli. Olin miettiny ja pohtinu asiaa niin paljon että olin erittäin sinut asian kanssa, ett kuolisin. Koko kesän tuhosin itteäni, vedin lääkeyliannostuksen, suunnittelin ja keräsin tietoa varmasta keinosta nukahtaa. Päätin että kesä olisi viimeinen, syksyllä pääsisin viimein pois.
<3
VastaaPoista