Haluaisin...

Kotiuduin just pojan vanhempainillasta. Oli kyllä paljon hyödyllistä asiaa, etenkin muuttuneesta oppilashuoltolaista ja siitä mitä se tarkottaa käytännössä. Mulle on ollu aina tärkeetä olla paikalla vanhempainilloissa ja myös pojan päiväkotiaikoina kävin joka ikisessä jutussa mitä vaan järjestettiin. En oo tainnu jättää yhtiäkään iltoja väliin, oli ne sitt koko koulun yhteisiä tai oman luokan kesken pidettyjä. Haluan tietää mitä koulussa tapahtuu ja kyllä mä haluan ett pojallekin tulis sellanen tunne, ett äiti on kiinnostunu sen asioista ja koulusta, sen maailmasta.

Vanhempainilta meni hyvin ja oli mukava saada keskustelua aikaan vanhempien kesken. Alussa aina tunnen itteni hieman ulkopuoliseksi koska oon niin paljon nuorempi kuin muut vanhemmat, mutt hyvin kaikki kuitenki aina menee ja suurin osa vanhemmista mut jo tuntee, kuten mäkin ne.

Nyt tässä hetken istuttua mut valtas mieletön väsymys, silmiä kirvelee ja päätä jomottaa. Tuntuu ett itku vois tulla jos vaan rauhottuisin. Joku sanomaton painaa mun mieltä, ahistaa. Mutt en saa kii siitä tunteesta, en tiiä mikä sen sai aikaan. Ihan ku mä kaipaisin jotain... Kohta sairasloma loppuu ja välillä tuntuu ett nyt mä vasta väsyny oonki! Tai sitt se johtuu siitä kun kotona ollessa ehtii ajattelemaan asioita niin se myös vie voimia.

Oon jälleen kerran havahtunu tajuamaan kuinka hankala ihminen mä oon, etenkin ku en osaa puhua ja ilmasta itteeni ja tunteitani. Tän sairauden kans eläminen on yksinäinen ja pimeä tie kulkea. Haluaisin tulla ymmärretyksi mutt miten kukaan vois ymmärtää koska en osaa kertoa miten mua vois ymmärtää?! Haluaisin ett...haluaisin...

Niinh... ei oo sanoja.