Kera turvonneine silmineen.

Niin meni yö ja yötä seuras uus aamu. Aamuun heräsin turvonneine silmineen ja mieluiten olisin jatkanu unia lämpimän peiton alla, mutt ei auttanu. Turvonneet silmät johtu itkemisestä sillä illalla kaikki taas kaatu mun puhumattomuuteen...tai puhuinhan mä, mutt mitä ilmeisemmin en tullu ymmärretyksi. Ja sitten kun beijb sanoo kuin turhautunu fiilis sillä on ku mä en puhu ja se ei tiiä mitä se vois tehä auttaakseen mua, niin mulla nakkaa kamalan paniikin päälle siitä, ett ku en tiiä miten mua vois auttaa! Mä en halua kuulla toiselta kuin epätoivonen tilanne on ja yritin selittää, ett jos mä tietäisin mikä auttais niin jumalauta mä oisin sen kertonu ja jos voisin nappia painamalla muuttua terveeksi niin helkutti mä tekisin senki. Mä en kaipaa mitään luksusjuttuja, lahjoja tai timantteja, mä tarvin huolenpitoa. Mä haluan tuntea ett joku pitäs huolen välillä musta, sanois ett voin huoletta levätä ja kaikki menee hyvin.

Silloin kun oma usko ei riitä, mä haluan ett joku uskoo muhun. Haluan ett mua kuunnellaan jos mulla on asiaa. Haluan olla turvassa enkä pelätä sitä milloin joku hyökkää jostain suunnalta, haluan kyetä luottaan siihen ett musta pidetään huolta sitten kun väsyn. En halua pelätä milloin kaikki menee pois, millon maa mun jalkojen alta sortuu tai puukko tulee selkään. Pahinta on sanoa "sun ois helpompi ilman mua", etenki ku kerran on jo pois menny.
                                  

Näissä tunnelmissa valuin aamulla omahoitajan juttusille ja sovittiin jatkoista, ett miten tehään nyt kun mulla on lähteny käyntiin se psykoterapia. Moneen otteeseen se muistutteli, ett heti jos alkaa tuntuun ett väsyn tai tapahtuu muutosta huonompaan, vaikka ihan pientäkin, niin välittömästi pitää hälle soittaa. Ihan hyvillä mielin mä nyt oon jatkon suhteen ja etenkin siitä oon ilonen, ett traumaterapeutti vihdoin löyty ja sen kans kemiat natsas! Ei tarvi enää olla siinä "välitilassa" ja vaan ootella ja ootella.

Kotiin päästyä laitoin pesukoneen jauhaan pyykkejä ja lenkitin koirat. Seuraavaksi kai täytys alkaa laittaan reissukamoja kasaan ja muistaa laittaa poika treeneihin. Huomasin eilen ett mulla on pieni pula housuista, sillä yhestä on irronnu nappi, toisista on vetoketju rikki ja yhet on käyny isoiksi jne. Joten kauppareissulla ostin itelle housut! Ajatelkaas, mä ostin itelle!! Ne oli oikeen hyvät ja "mun näköset" ja ne makso *rumpujen pärinää* 10€!! Juma mikä tuhlari mä oon! :D nyt onki itteeni törsääminen tältä vuodelta suoritettu.

Ei kai se auta ku lähtee jatkaan hommia,etenki ku pitäs ehtiä treenatakki tänään ja värjätä hiukset ja ja ja....