Eilen illalla alko taas tuntuun pahalta. Tajusin kuinka väsyny olin ja sen kuinka kaikki tapahtumat oli verottanu mun voimia. Aloin miettiin tarkemmin arkea ja käytöstäni...huomasin kuinka kiukkunen ja hermostunu olin, pinna palo ihan tyhjästä ja kuinka olin koko ajan väsyny huolimatta siitä nukuinko paljon vai vähän. Ja sitten kun nukuin mä nään painajaisia. Ymmärsin etten mä voi hyvin. Tänään oli terapia ja juteltiin omahoitajan kans kaikesta mitä nyt on ollu ja hänkin oli sitä mieltä, ett nyt olis hyvä väli puhaltaa peli poikki. Päätettiin ett oon hetken sairaslomalla. Hoitaja sai mulle ajan päivystävälle lääkärille huomis aamuksi ja katotaan sen kans tarkemmin kauanko lepäilen. Samaan aikaan mulla on luuserifiilis ja moitin itteeni siitä kun en jaksanut töissä, mutt samalla mulla on huojentunu olo siitä ett saan hetken ottaa iisisti. Sanoin eilen beijbelle musta tuntuvan siltä ett multa otetaan enemmän mitä annetaan ja etten mä kerkee kerätä tarpeeksi voimia ja hyvää mieltä jotta jaksan taistella eteenpäin. Sanoin sen saman omahoitajallekkin. Se sano, ett tällä kertaa asioiden ei saa antaa mennä niin pitkälle kuin viimeksi jotta mä en ajaudu umpikujaan.
Musta on tuntunu jo jonkin aikaa ett mä oon taas unohtanu itteni ja sen mikä tekee mulle hyvän olon. Unohin tärkeintä olevan ensin oma vointi ja jaksaminen, sitten vasta voin ja jaksan huolehtia muista. Nyt en sitt puhu pojastani, hänestä jaksan ja aion huolehtia aina!! Tarkotan ihan yleisesti, ett oon ollu olemassa kaikkien tarpeita varten, pitäny huolen ett kaikki voi hyvin ja niillä on hauskaa. Unohin itteni, unohin levätä. Nyt sitt opettelen olemaan itteni kans ja tehä sellaisia asioita jotka tuo mulle sen hyvän olon ja annan itelleni luvan levätä ja olla vaan. Haluaisin huutaa koko maailmalle etten mä oo tavoitettavissa vähään aikaan, huutaa "meillä on juuri nyt ruuhkaa, olkaa hyvä ja jättäkää viesti äänimerkin jälkeen".
Omahoitaja sano, ett usein kun parantuminen ottaa askeleen eteenpäin, niin sairaalle mielelle tulee hätä saaha pysyyn väärässä ajatuksessa ja usein traumat alkaa uudelleen nosteleen päätään. Ja mulle kävi just niin. :/ Nyt on tapahtunut paljon kaikkea, on ollu haastatteluita ja tapaamisia, uusia ihmisiä ja painajaisia, helvetisti pelkoja. Mun mieli ei ehtiny käsitellä niitä kaikkia, siks väsyin. Tiiän ett se menee noin ja oon hyvilläni "lomasta", mutt jostain kummasta mä tunnen itteni epäonnistujaksi. Miks ihmeessä moitin itteeni huonoksi jos haluan vain levätä hetken..?
Huomenna aamulla on sitt aika lääkärille 8.15 ja iltapäpivällä arviointikäynti traumaterapeutille kuntoutuspsykoterapiaa varten. Hänen vastaanotto on samassa paikassa kun se haastattelu sitä ryhmää varten, traumaterapiakeskuksessa. Mua ei jännitä, ei pelota eikä hermostuta. Tunteettomana mennään. Halusin huomiseksi jotain mukavaakin joten siirrettiin viikonlopuksi suunniteltu uintireissu huomiselle, sillä lauantaille tuli pari säbäturnausta lisää.
Oot ansainnu lepoa! Tsemppiä! <3
VastaaPoistaKiitos paljon <3 mä yritän opetella rentoutuun hyvällä omallatunnolla ja antaa aikaa nauttia hetkestä. Se on kumma ett miten niinkin yksinkertanen asia voi olla niin uskomattoman vaikiaa!
VastaaPoistaKuulostaa niin tutulta. Kuin omalta tarinaltani tänä syksynä. Hienoa, että sinullakin ammattilaiset ymmärsi pistää pelin poikki! Sitä me tarvitaan näiden asioiden keskellä: lepoa ja rauhaa. Pelin poikki puhallusta. Voimia tarpoa tämän kaiken keskellä.
VastaaPoistaYmmärrän täysin kun kerrot syylisyydestäsi. Saman tunteen kanssa minäkin kamppailen joka päivä. Tunnen itseni todella huonoksi ihmiseksi, huonoksi avovaimoksi, huonoksi kansalaiseksi, arvottomaksi. Vaikka järkeni tietääkin asian olevan toisin.
Samaa käsittelin tänään terapiassa.
Nyt vaan annat itsellesi luvan levätä (joo, helpommin sanottu kuin tehty), mutta toivon kaikkeni silti, että pystyt siihen. Tarvitset lepoa, aivosi ja koko kroppasi tarvitsevat kaiken keskellä lepoa. <3
Kiitos BonaFide sanoistasi! <3 on erittäin lohduttavaa kuulla muiden taistelevan samojen asioiden ja tunteiden kanssa. Niin hölmöä ku se onkin niin mun on jotenki helpompaa ymmärtää itteeni muiden kautta. :/ Sama juttu oli rilloin siinä Kokonainen-ryhmässä; eli mä oon aina syyttäny itteeni tapahtuneista, mutt kun muut tytät olivat sanoneet ääneen olevansa itse syyllisiä raiskauksiin tms. niin ajattelin heti ettei heillä voinut olla niihin mitään osaa eikä arpaa, he eivät mitenkään voineet olla syyllisiä, se ei voinut olla mahollista.Sitten jouduin miettimään sitä, että miten mä olisin poikkeus, miten mä voisin olla syyllinen. Kai mä olen itteni ja ihmisarvon kanssa niin hukassa ett en osaa nähä asioita itteni kannalta. Siksi mä oon ilonen ett mulla on teijät. <3
VastaaPoistaKiitos samoin, vertaistuki on äärettömän tärkeää kaiken jälkeen ja kaiken keskellä! <3
Poista