En saanu nukuttua vaan oon ollu hereillä vähän väliä. Unessa ollessa vaellan läpi niiden tuttujen unien. Unissa on aina verta syystä tai toisesta. Mun unet on siis erittäin verisiä. Toinen toistuva asia on yksinjääminen. Unissa mä yritän kovasti ja usein taistelen, mutt aina mä jään yksin tai sitt kuolen oman käden kautta. Usein unissa tapahtuu jotain väärää ja monesti tuun huijatuksi ja eritavoin hyväksikäytetyksi. Noi unet ahistaa ja huonontaa oloa entisestään eikä herätessä oo yhtään valmis ottamaan uuden päivän vastaan! Päinvastoin. Haluais piiloutua peiton alle, olla pimeessä aivan hiljaa niin ettei kukaan nää tai kuule mua. Mä en halua mennä nukkumaan, enkä halua nukahtaa. Huono homma jaksamisen kannalta. Mä tiiän ett mieli käsittelee tapahtuneita asioita ja alitajunta työstää kaikkea unen kautta, mutt kumpa mä en joutuis oleen siinä osallisena. Haluan erota mun unista!
Lupasin kertoa eilisesta traumaterapiakäynnistä, joten alotetaas. Se siis oli aivan mahtavaa ja sieltä lähtiessa vointi oli ihanan rento ja mukava. Alotettiin tapaaminen vakauttamisharjotuksella joka tullaan kuulemma tekemään joka kerta, eli sillä lähetään liikkeelle. Mulla oli terapiaan mennessä levoton ja kiireinen olo, johtuen kai paljon aamun hässäkästä. Mutt harjotuksen jälkeen olo oli yllättävän rauhallinen ja "kokonainen", levollinen. Terapeutti sano, ett ajanmittaan kun harjotus tulee kunnolla tutuksi, niin mun on helppo tehä sitä kaikkialla missä oonkin ja tunnen hajoamista. Se kuulostais kyllä tosi hyvältä jos saisin kehollisia tuntemuksia edes hitusen lievennettyä ja saisin tuntemuksen itteeni ja ehkä kokisin hallittevan tilanteen. Tehtiin myös läsnäoloharjotus jonka vaikutus hämmensi mua sillä sen lopussa terapeutin laskiessa kädet mun harteille sillain napakasti, mulla tuli sellanen tunne välittömästi ett ihan ku oisin lapsi menossa ekaluokalle ja äiti ottaa lämpimästi olkapäistä kii ja vannoo kaiken menevän oikein hyvin, se oli jotenki turvallinen tunne.
Terapeutti jaksaa ihanasti toistaa sitä ettei mikään ole pakkoa sen huoneen seinien sisällä ja ett siellä on turvallista opetella sanomaan ei ja tärkeää on opetella kuuntelemaan itseä ja kehoa. Terapeutti sano ett vaikka varsinainen koskettaminen ja kehon harjotteet ei paljoa kuulu traumaterapiaan niin hän tykkää niitä kuitenki tehä paljon koska on yheltä ammatiltaan fysioterapeutti ja tietää kuinka suuressa vaikutuksessa keho ja mieli on. Se myös jaksoi toistaa sitä ett onko harjotteet mulle ok ja ett mulla on aina oikeus sanoa etten halua jotain tai jos haluan keskeyttää. Läsnäoloharjotuksen aikana se koski mun päähän, vähän kuin olis hieronu ja se tuntu aivan mielettömän hyvälle, ihan ku suonissa olis virrannu lämmintä sähköä. Tajusin itestäni sen, ett ehkä enemmän mä pelkään sitä ett entä jos toinen ei haluais koskee muhun, ett se pitää mua jotenki vastenmielisenä ja ett sen on pakko tehä niin. :/ Hölmöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun luit ja kuljit hetken kanssani. Arvostan jos jaat myös sanan tai toisenkin <3