Valmiustila.

Pari kulunutta päivää on ollu aika raskaita. Musta tuntuu ett oon henkisesti aivan uskomattoman väsyny, mutt samalla toiveikas. Tarkemmin selitettynä mulla on unelmia, haaveita ja ideoita mutt just nyt oon liian väsyny toteuttaakseni mitään. Yritän antaa itelleni aikaa vaikkakin se on tosi vaikeeta! Muutenki musta tuntuu ett mulla on menossa joku ihme vaihe, joku palasten keruu-vaihe tai uuden suunnan etsiminen-kausi. Tunnen koko kehossa kuin mieli on koko ajan valmiustilassa, varuillaan sekä hyvässä että pahassa.

Mä en kuitenkaan koe olevani kovin masentunu just nyt, tai muutenkaan allapäin. Mun mieli on narikassa ja tunteet tauolla. Nii, just niin se on! :) Eli kai mä uskaltaisin sanoo ett nyt on ihan ok vointi.

Tänään sieltää turvakodista oltiin muhun yhteydessä ja se setämies vakuutteli useasti ett tottakai mun kuuluu saaha mua koskevat asiakirjat ja hän etsii ensin mitä saa käsiinsä mun kirjallisella pyynnöllä ja vähän ajan kuluttua sosiaalityöntekijä on muhun yhteydessä jotta hän voi toimittaa mulle tarkemmat ja loput dokumentit. Oon samaan aikaan ilonen ja hermostunu! Entä jos se ei ookkaan hyvä juttu ett hankin tietoja?! Noh, sen näkee sitten. Ihanaa oli kyllä sen johtaja-setämiehen into ja  halu auttaa. :)

En oo päässy vielkään treenaamaan, etenkään juoksemaan sillä jalka vihottelee perkuleesti ja välillä se on ihan ku tulessa. Kun istuin autossa tänään, niin tuntu ihan ku penkinlämmitin olis ollu täysillä porottamassa mun vasenta jalkaa/takamusta vasten. Ihan outo jalka! Ja heti jos ottaa yhenki hypähtävämmän askeleen niin sitt sattuu!!! Mieli kaipais kyllä kunnon lenkkiä ja treeniä!! Ja ulkona näkyy joka puolella lenkkeileviä ihmisiä! Se on niin väärin, mäki haluun!!

Huoh.