Satutan ihmisiä koko ajan. Mä en osaa olla ilonen sillon ku pelkään, en osaa olla ystävällinen. Mä sanon pahasti jos pelkään!! Mä en kykene pyytämään apua, en ottamaan yhteyttä sillon ku pelkään. MÄ EN VAAN PYSTY!!! EN OSAA!!! Tiiän ettei mun lähellä oo helppo olla, ymmärrän sen varsin hyvin. Enhän mäkään olis itteni seurassa jos ei olis pakko. Mä tiiän kaikkien menevän pois siks koska mä en osaa olla yhtään mitenkään. Mä en osaa olla yhtään mitään. Ymmärrän jos kaikki pysyy pois. Niin se vaan menee.
Olipa kerran tyttö joka uskoi menninkäisiin ja halusi prinsessaksi. Maksuksi häneltä vietiin lapsuus. Hänet rikottiin, myytiin, revittiin ja liattiin. Elämänkumppaniksi sai traumaperäisen stressihäiriön, dissosiaatiohäiriön sekä masennuksen.Tarinalla ei ole vielä ollut onnellista loppua; hän on yhä rikki, mutta elossa.Nyt hän haluaa kertoa tarinansa siitä mitä tapahtui just sun selkäs takana. "Tästä mä kirjotan"-osion kautta pääset häntä vähän lähemmäs.
Pöh ja pöh. Kerropa millon nähään? <3
VastaaPoista