Selvisin yöstä. Nukuin vaan pieniä pätkiä ja aina herätessä mun mielessä pyöri ajatus ettei tää elämä voi olla tämmöstä. Ei tällasessa oo mitään järkeä! Mä en nää itessäni enää pienintäkään häivähystä siitä millanen oon joskus ollu. Pilke mun silmistä on hävinny. Käydessäni kriisihoitajalla pahimpana romahushetkellä tämä hoitaja sano, ett mä en kato ihmisiä silmiin sillä haluan pitää ne piilossa. Mutta jos onnistuu näkemään ja katsomaan mua silmiin, näkee erittäin selvästi kuin mua sattuu. Muistan tuon hetken niin selvästi. Noi sanat on totta, mä haluun pitää silmäni piilossa. Mulla on ikävä sitä hoitajaa.
Yöllä mä mietin, ett kuinka paljon mun oleminen täällä aiheuttaa pahaa mieltä toisille. Tai noh, ei kovinkaan moni tiiä mun "sairastelusta" joten ei kai ne osaa mitään pelätä, mutt ne harvat jotka tietää....ei tää oo reilua heitäkään kohtaan. Mä oireilen ja riehun, räpistelen ja raivoan, hajoa pala palalta. Ja kukaan ei pysty mua auttamaan. Ne voi vaan seurata vierestä ja pitää peukkuja ett jok kerta kun vajoan maahan mä jaksan nousta ylös. Heei, tuossahan olis Veikkaukselle ideaa uudeksi vedonlyöntikohteeksi! ( joo...huono vitsi taas! Nään silmissäni beijben vihasen ilmeen kun se mulkasee mua kun päästä ilmoille mun hyviä juttuja, se tykkää mun huumorista aivan mahottomasti :D...tai sitten ei.) Mutt vakavasti ajatellen, voitko sä nousta seisomaan jos sun jalat on viety? Voitko sä ottaa tukea jostain jos oot niin hauras ett jonkun koskettaessa sua murenet tomuksi ja tuuli puhaltaa pölyn mennessään? Ei se oo mahollista. Mä en halua ett kukaan joutuis seuraamaan tätä mun epätoivosta taistelua päivästä toiseen. Mä oon niin pahoillaan kaikesta... Antakaa anteeksi.
Mä en enää hallitte tätä tilannetta enkä elämääni. Nää päivät seuraa toisiaan, välillä vaan vihaan itteeni reilummasti. Oon yrittäny opetella uudelleen kuka mää oon, mutt nyt oon jo hukannu itteni. En ehtiny tuntee itteeni. Harhamieli muistuttelee oikein mielellään kaikesta niistä asioista joita mulle on sanottu..." huora, saatanan tyhmä, vitun idiootti, säälittävä, "jos sä oisit ollu rehellinen niin et olis nyt yksin" (rehellinen olin ollu, mutt mua ei uskottu), hullu, paska, lapsellinen, tunteeton, huomionkipee, liikkuva lihatiski, "oot niin paha, sairastutat kaikki sun ympärillä, tapa ittes" , mielenvikanen, "huomaatko; oot yksin", yksin, yksin...
Tollaisia asioita ei saisi kukaan sanoa kellekään. Älä kuuntele niitä. Sä OLET arvokas ihminen.
VastaaPoistaNuo sanat pyörii mielessä uudelleen ja uudelleen, kaiku toistaa niitä päättymättömänä nauhana. On hankalaa yrittää kamppailla eteenpäin ku harhamieli jaksaa painaa mua alaspäin. Mua pelottaa niin paljon etten mä selviäkkään! Sanas merkkas paljon, kiitos <3
VastaaPoistaNiinpä, nuo on niitä lauseita, joita me ilmeisesti kaikki olemme IKÄVÄ KYLLÄ joutuneet ottamaan vastaan, vaikka kukaan, kukaan ei koskaan, missään tilanteessa, saisi sanoa toiselle noin. Ei ole mitään pahempaa kuin epäillä toisen tunteita ja muistoja.
VastaaPoistaMinäkin jouduin sanomaan depressiohoitajalle 1,5 vuotta sitten, että ei hei kukaan tällaisia keksi, luuletko niin, luuletko, että tämä on vain jokin sairas vapaa-ajanviettotapani, harrastukseni.
Se on aivan kamalaa, että ihmiset ei usko, mutta me ei ikävä kyllä voida sille mitään. Meidän on luovuttava heistä ja niistä sanoista, ja muistettava ne sanat ja ne ihmiset, jotka ovat uskoneet ja uskovat. Muistele esimerkiksi niitä kriisihoitaja sanoja ja jos vaikka on mahdollista, mene käymään siellä paikassa uudelleen.
Voimia kaiken tuskan keskelle. <3
Mä oon kuullu noita sanoja just niiltä kaikista lähimmiltä, niiltä joiden ajattelin olevan niitä tärkeimpiä. Siks kai sanat sattuukin. :/ siks mä mä ajattelenkin itestäni niin voimakkaasti myös noin,koska oon "oppinu olemaan" sellanen, sitä kun on kuunnellu niin paljon niin se on muodostanu mun käsityksen itestäni. Nyt kai mä yritän päästä irti menneistä, rakentamaan sen oman itteni mikä mä oikiasti oon. Kiitos ihanista sanoista BonaFide <3
VastaaPoista<3 Sanon tähän ne samat sanat, mitkä juuri kirjoitin sinne toiseen boxiin. Menneisyys ja muiden ihmisten hirveä käytös ei onneksi määrittele tulevaisuuttamme, jos emme anna niiden määritellä. Käsittelemällä, suremalla, itkemällä ja huutamalla saamme sen kaiken ulos itsestämme, palanen kerrallaan. Se vie aikaa ja se kaikki onnistuu ainoastaan ammattilaisten avulla, mutta se on mahdollista.
Poista