Nyt pitäis kai sanoa ett on menny vähän paremmin joten niin todettakoon. Mun mielessä on kuitenki pyöriny yhtä ja toista, välillä taas en tiiä mitä ajatella. Ensin saatan nauraa, hetki myöhemmin taas haluaisin itkee silmät päästä mutt en pysty. Toisaalta taas mä en tiiä tunnenko yhtään mitään.
Alkuviikosta oli pientä hässäkkää taidenäyttelyn parissa, sillä näyttelystä oli kadonnu muutama työ multa ja toiselta tytöltä. Asiaa selviteltiin ja pahin ehti myös käydä mielessä, eli ett joku olis jostain kumman syystä varastanu ne! Mutt sitten yks vahtimestareista tajus ilmottaa laittaneensa työt talteen yhteen laatikkoon ja oli poistanut ne yhdeltä seinältä koska siihen ei saanut töitä ripustaa. Ihme ja kumma kun kenellekään ei tullu pieneen mieleen kertoa asiasta silloin kun tohinalla näyttelyä pystytettiin! Noh, hyvä ett asia kuitenkin selvis prhain päin. Mentiin beijben kans käymään näyttelyssä jossa tavattiin myös yksi taiteilijoista. Yhdessä sitt laitettiin työt uusille paikoille.
Yksi osa näyttelyä oli usiampi päiväkirja meiltä tytöiltä ja yhteen kirjaan oli joku vieras jättänyt oman viestinsä. Toi viesti on jääny pyöriin mun mieleen...
Mä luen tuota uudelleen ja uudelleen. Tunnen suurta vihaa häntä kohtaan! Oon vihainen siitä,ett tuo sairas ihminen on käyny niin keskellä meijän arkaa maailmaa, hän on kävelly kaiken sen keskellä mikä kuvastaa kaikkea vääryyttä jota meille on tehty. Toisaalta on pelottavaa ett tuo sairas ihminen pääsi niin lähelle meitä! Toisaalta taas nautin koko sydämestäni ett tuo sairas otus on joutunut katsomaan niitä verisiä leluja, rikkinäisiä vaatteita näkemään sen tuskan jota tuollaiset saastaiset ihmiset saavat aikaan viattomissa lapsissa! Toivoisin niin, ett tuo saasta olisi ees hetken ymmärtänyt kuinka rikki ihminen voi mennä! Viestistä ymmärrän, ett hän olisi tehny pahaa useita kertoja ja siitä huolimatta hänellä on pokkaa kirjoittaa "itselle on pakko antaa anteeksi"! Siis voi jumalauta! Kylläpä hänen taakka on raskas kantaa!! Ja kaiken lisäksi hän olettaa olevansa avun arvonen! Entä ne pienet, entä me pienet?!!? AArgh...oon niin vihanen ja täynnä raivoa etten osaa ajatella selkeästi! En kyllä tiiä ees haluaisinkokaan... Tiiänpä ainakin mistä juttelen ens terapiakäynnillä.
Laitan tuleviin postauksiin kuvia näyttelystä, nyt en kykene mihinkään "järkevään".
Kävin tänään näyttelyssä ja piti ettiä tuo kirjotus ja lukea se. Multa ei tollaset paskiaiset tuu koskaan saamaan ymmärrystä. Kumminki haluan, että he saa apua, ettei kukaan enää joutuis kärsimään heidän sairaan mielensä takia.
VastaaPoista