Kuoleminen on kallista!

Hmm...taas yks päivä ohi. Tänään, kuten joka tiistai, ois ollu terapia, mutt se jouduttiin siirtämään huomiselle koska terapeutin tyttö menee leikkaukseen. Eli, huomenna siis terapiaa. Mun traumaterapia on vasta ottamassa ensi askelia joten en todellakaan oo puhunu mun itsetuhoisista ajatuksista, en kai jotenki osaa mennä vielä niin syvällisiin juttuihin. Mä taijan vasta opetella yleensäkkin avaamaan suuni ja puhumaan omista asioista ja joka käynnillä mä yllätyn kun terapeutti sanoo jotain menneistä keskusteluista esim. "muistan ku sanoit..." tai "kerran mainitsit...", ett helkutti, se on oikiasti kuunnellu! Mä siis todellakin yllätyn ett se on kuunnellu ja vieläpä muistaa asioita! :) Mutt tiiän kyllä, ett mun pitää opetella puhumaan myös niistä huonommista fiiliksistä eikä pelätä heti olevani "huono ja hankala asiakas". Terapeutti on onneksi lämmin ja mukava ihminen joten kyllä mä uskon voivani ajan kans oppia puhumaan sille. Kai mä tarvin aikaa.

Kuten BonaFidekin mietti ja kysyi, niin oon ajatellu myös itekkin tämän hetkistä lääkitystä. Mullahan on Oxamin tarvittavissa lääkkeissä josta pitäs ottaa ahistuksen ilmaantuessa, mutta kappas vaan ku huomasin tässä ett enpä oo tullu ottaneeksi niitä tabletteja vaikka olis ehkäpä ollu ihan tarpeen! En oo muistanu!! Ja Mirtazapiini meni yötä vasten, annosta pienennettiin ja nyt sekin jäi säännöllisestä käytöstä pois ja nukahtamisen ja nukkumisen helpottamiseen otettiin Melatoniini tilalle. Mirtazapiini on siis tarvittavissa yötä vasten. En kyllä ite tykkää kyseisestä lääkkeestä koska se helkutti vie lisää ruokahalua aivan mielettömästi! Ja sitä mä en kestä...ei ei ei. Aamuisin mulla menee Cipralex 20mg. Mähän käyn terapiassa Traumaterapiakeskuksessa ja mulla on kontrollikäyntejä omahoitajalla mielenterveystoimistossa josta tarpeen vaatiessa saan sairaslomaa ja/tai pääsen laittaan lääkitystä kuntoon. Ens kontrollikäynti on 12.2. Sinne asti oon ajatellu jaksaa mennä näin. Emmä oikeen tiiä mitä haluaisin muuttaa, mutt saikulle en halua vaikka lepo houuttelis. Mä en halua olla yksin kotona joka hiivatin päivä omien ajatusteni kans, hyi! Vaikka kyllä mä ymmärrän ettei tää tilanne voi kauaa jatkua tämmösenä. En vaan tiiä mitä pitäs tehä...

Juteltiin äsken beijben kans mun voinnista ja se sano eika painokkaasti ettei halua elää uudelleen niitä päiviä jolloin sai pelätä millon  riistän hengen iteltäni ja mikäli mun vointi huononee, niin se kuskaa mut osastolle. :/ Mutt ku en halua sinnekkään! Beijb sano ennemmin maksavansa mun osastohoidosta ku hautapaikasta. Mun mieleen tuli heti ajatus, ett se on  kyllä tosi; kuoleminen on kallista ja just nyt mulla ei taija olla siihen varaa. :D 

 Pitää kai alkaa säästämään "PAHAN PÄIVÄN" varalle! :D  no jooh, menipä taas hitusen yli... Ehkä voisin alottaa ostamalla sen toppatakin tälle talvelle. :)

Beijb muistutti siitä kuin tärkeetä mun olis viettää aikaa pojan kans, ihan kaikessa rauhassa ja päätettiin ett hiihtolomaksi me keksitään jotain. Kyllähän me jonku verran puuhastellaan muutenkin kaikkee yhessä, mutt tekis varmasti tosi hyvää sekä mulle että pojalle jos panostettais kunnolla, otettas takas sitä aikaa mitä tää sairastelu on meiltä vieny. Sain itekkin töistä loman just sille viikolle kun koululuaisetkin on hiihtolomalla joten meillä on koko viikko aikaa! Valitettavasti siihen on vielä aikaa, hiihtoloma kun on täällä vasta maaliskuun ekalla viikolla...Mutt mä yritän, päivä kerrallaan.

Vähän pelottaa jo tuleva yö...viime yö kun näin taas tuttuja painajaisia ja olin hereillä neljän aikaan, kuteen yleensä. Mä niin inhoon noita unia, ne on niin todentuntuisia! Viime yönä sain kuitenkin yllättävän nopeesti itteni palautettua tähän hetkeen, sillä puristellessani käsi nyrkkiin ja liikuttaessa sormia mä tunsin sormukset mun vasemmassa nimettömässä ja tajusin ettei beijb oo mua jättäny. Siitä vähitellen sain itteni takas omaan kotiin ja uskalsin lähteä hakemaan vettä. Toivon niin kovasti ett ens yö menis vähän rauhallisemmin. Hyvää yötä, kiitos kun luit.