Ruoalla pelaamista ja osien vaihtelua.

Huoh...paljon on taas tapahtunu lyhyessä ajassa ja taas tunnen itteni tosi uupuneeksi. Ei vaan jotenkin jaksa vaikka kuinka yrittäisin. Töissäkin jo pelkkä hymyily vaatii ponnisteluita ja haluaisin mieluiten työskennellä yksin jotta ei tarvis esittää olevansa ilonen tai jotain.

Eilen oli terapia ja pujuttiin kaikesta mitä vakauttamisryhmässä on käyty läpi. Jälleen kerran harmittelen sitä kuinka lyhyt aika 45 minuuttia on! Yli puolet mun mielenpäällä olevista asioista jäi puhumatta sillä aikaa ei ollut. En sitt myöskään puhunu mun uudelleen heränneestä voimakkaasta itsetuhoisuudesta. Yks mistä terapeuti halus mun kans puhua oli ruokailu ja ravinto yleensäkkin. Terapeutti oli kuullut mun sanoista, ett mä "pelaan" ruoalla. Ja tottahan se on. Huonoina hetkinä en anna itteni syyä juuri mitään sillä en oo ansainnu ruokaa, etenkään mitään hyvää. Yleensä mulla katoaa ruokahalu ihan kokonaan jos en voi hyvin, mä en tunne nälän tunnetta. Hyvinä hetkinä ruokavalio on sitt tosi terveellinen ja haluan pakonomaisesti varmistaa myös muidenkin syövän terveellisesti. Terveellinen ruoka tarkottaa siis turvallisuutta ja valmistamalla kotiväelle terveellistä ruokaa mä luon turvallisuutta ja huolehin siitä ettei mitään pahaa tapahu. Terapeutti kauhisteli sitä kuinka nuorena lapsena mä oon jo joutunu käymään kaupassa ja tekemään saamallani rahasummalla ruokaostokset sekä opettelemman niistä tekemään ruokaa. Rahaa ei silloin ollu paljoa joten ruokakaam ei sitten kovin monipuolista ja terveellistä ollu. Ensimmäinen ruoka jonka valmistin oli makkarakastike ja perunat. Sitten tuli pyttipannu. Terapeutti ajatteli, ett tämän päivän ruokailuun ja ravitsemukseen liittyvät ongelmat/asiat johtuu suoraan lapsuudesta. Mä en edelleenkään voi syödä esim. kahvipullaa töissä tai ostaa itelleni karkkia sillä en oo tottunu sellaseen enkä oo niitä ansainnu. Herkut tä ytyy todellakin ansaita. Beijb usein on nauranu mulle kun oon hörppiny limukkaa tai vichyä vedet silmissä, sillä en oo tottunu niiden juomien hapokkuuteen. :D

Eilen oli myös sen ryhmän infotilaisuus läheisille ja kuten aiemmin kerroin niin menin sinne isäni kans. Koko päivän olin ollu tosi hermostunu ja musta tuntu ihan ku laittaisin itteni näytille, paljastaisin itteni koko maailmalle. Yritin rauhotella itteäni muistuttamalla ett isäni on ite ollut halukas tulemaan ja se tietää mun elämästä jo kaiken. Beijb rauhotteli mua myös sanomalla kuinka hyvä juttu isän sinne tuleminen on ja kuinka paljon tärkeää tietoa se sieltä saa kun saa kuulla mitä traumatisoituminen ja dissosiaatio tarkottaa ja millasia haasteita se arkielämään ja vanhemmuuteen tuo. Beijb sano myös hyvin ett "ehkä sen jälkeen isäs pystyy ymmärtämään miks joinain päivinä sille on saattanu tulla puhelua ett haluan päättää päiväni tai joinain päivinä en oo voinu vastata puheluun ollenkaan."  Nuo pari lausetta rauhotti mua paljon.

Infotilaisuudessa ei ollu paljoa porukkaa, toisaalta hyvä niin. Me juotiin kahvit ja alettiin käymään asioita läpi. Oli ihana huomata kuinka tarkkaan isä kuunteli ja se teki vielä tarkentavia kysymyksiäkin! Huomasin peroonani muuttuneen lapsen tasolle ja muistan ajatelleeni lapsenomaisesti " se taitaa sittenki välittää kun on oikiasti kuunnellu" ja "se tuli tänne mua varten". Sen lapsen ääni oli arka ja pehmeä, tulee mieleen samettisen persikkainen. :D  välillä taas kun aihe liippas liian läheltä omaa oireenkuvaa mä huomasin istuvani ihan jäykkänä hartiat tiukasti jännittyneinä ylös ja jouduin varmasti kymmeniä kertoa tuon parin tunnin aikana pakottamaan hartiat rennoiksi. Tunsin tosi voimakkaita reaktioita ja personani kaks osaa vaihteli tiuhaan tahtiin. Se toinen lapsiosa oli kiukkuisempi kuin se samettiääninen ja huomattavasti epäluuloisempi ja puolustuskannalla oleva. Se myös tunsi suurta häpeää. Kun tilaisuus oli lopussa ja vetäjät kysy palautetta niin isä sanoi ett tietoa tuli tosi paljon ja vie varmasti oman aikansa ennen kuin asiat pystyy kunnolla sisäistämään ja ymmärtämään, mutta että kaikki tieto oli ollu tosi tärkeää. Siinä vaiheessa mun teki mieli pyytää isältäni anteeks, en tiiä miks. Mutt sitt kuulin Beijben äänen mun korvissa "eläpä höpötä, isäs on vaan tyytyväinen saatuaan tietoa ja haluaa varmasti olla apuna ja tukena". Olin sitten hiljaa.

Tänään mä oon miettiny paljon ett mitähän isän mielessä mahtaa pyöriä ja ei kai sitä sittenkään kaduta ett se tuli tilaisuuteen. Mutt onneks tänään oli työpäivä niin en hirveesti oo sitä ehtiny murehtimaan. Tänään olis myös ollut vakattamisryhmä mutt iltavuorosta johtuen mä en päässy sinne. Olis ollu ehkä hyvä ett oisin päässy kertoon tuntemukseni infosta ja sen jälkeisestä ajasta. Mutt ehkä sitt terapiassa...