Eilisen paha mieli ei tullu mulle yllätyksenä. Kerrompa hieman tarkemmin, eli poika on lähteny ekaa kertaa kaverinsa mökille Kuusamoon joten jälleen koin irtipäästämisen tuskaa. Mun on niin saakutin vaikee uskoa poikani kasvavan ja vähitellen alkavan kokeilla omia siipiään!! Mun on lähes mahottomuus ajatella etten voi koko aikaa suojella poikaani kaikelta! Samaan aikaan mun piti pysyä rohkeana ja kasassa sillä lähettiin beijben kotikonnuille Tampereelle. Ongelmia siis tuottaa se ett yövyn täysin uudessa paikassa enkä siis tienny etukäteen uusia paikkoja. Ja vaikka ihmiset on mulla tuttuja niin siitä huolimatta tää on mulle vaikeeta. Eilen kun ahistus alko ilmestyyn niin tunsin taas pettäneeni beijbeb kun pilaan aina kaiken pelkojeni kans. Nuo kaikki asiat kun laitto yhteen niin soppa oli valmis. Mä vihasin itteeni ja samalla pelkäsin helvetisti...itketti taas. Tänään automatkalla olin pariin kertaan kyyneleet silmissä mutt onneks sain peiteltyä pahan mielen. Haluaisin niin olla normaali!!! Haluaisin niin olla ilonen ja nauttia elämästä enkä aina olla näin hankala! Oon vihanen siitä ett mun oireet ja käyttäytyminen vaikuttaa niin paljon muihin.
Noh, täällä mä nyt kaikesta huolimatta oon. Istun lattialla karvamaton päällä ja tabletilla kirjottelen kuulumisia. Mulla on hitusen alkoholipitoista juotavaa tuossa vieressä, me siis pikkusen otetaan ja katotaan porukalla Vain elämää-sarjan tämän päiväistä avausjaksoa boxilta. Mun mieli heittelee haikeasta surulliseen ja sitt hetken onnellisuudesta siirrytään totiseksi. En jotenki osaa olla ja siks kai mä kirjottelen tätä päivitystä sana kerrallaan, piiloudun tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun luit ja kuljit hetken kanssani. Arvostan jos jaat myös sanan tai toisenkin <3