Työpäivä takana ja oon aivan poikki. Mun mieli laskee alamäkeä nopeampaa mitä ehin tajutakkaan. Musta tuntuu ett jotain tapahtuu, jotain pahaa. Tai on jo tapahtunu mutt mä en vielä tiiä sitä. En saa mielenrauhaa tuolta ajatukselta!! Hankala olla yhtään mitenkään tai keskittyä johonkin. Musta jotenki tuntuu ett mun pitää jopa kotona olla koko ajan hyödyksi jotta voin luvan kans olla täällä enkä sais olla kenenkään tiellä. Siis voi helvetti, jopa omassa kotonani!!! MIKÄ HELVETTI MUA VAIVAA?!!?!!
Kaikki askeleet eteenpäin ja pienet edistymiset on ollu pelkkää harhaa sillä mun mieli kumoaa kaikki ne jutut mitkä "oivalsin" ja vähättelee mun voinnin kohenemista. Tämä olotila on todellista, enkä mä oo ansainnu mitään muuta. Mutt mä en kestä tällasta! Miks tän olon piti taas löytää mut?!?
Yö tulossa...en halua. Huomenna olis vakauttamisryhmäkin. En halua sitäkään. Mä haluaisin ett joku pelastais mut kaikelta tältä, veis pois. Mä haluan pois.
Olipa kerran tyttö joka uskoi menninkäisiin ja halusi prinsessaksi. Maksuksi häneltä vietiin lapsuus. Hänet rikottiin, myytiin, revittiin ja liattiin. Elämänkumppaniksi sai traumaperäisen stressihäiriön, dissosiaatiohäiriön sekä masennuksen.Tarinalla ei ole vielä ollut onnellista loppua; hän on yhä rikki, mutta elossa.Nyt hän haluaa kertoa tarinansa siitä mitä tapahtui just sun selkäs takana. "Tästä mä kirjotan"-osion kautta pääset häntä vähän lähemmäs.
Hani, sää oot ainut ihminen, joka pystyy sut oikeasti pelastaan. Me kaikki muut voidaan vaan tukea sua, auttaa parhaamme mukaan! Meijän punainen sohva kutsuu sua taas. <3
VastaaPoistaMä tiiän ett kaikki on mun omissa käsissä ja siks kai mä pelkäänki. Omat voimat on niin vähissä ja ainoa joka mua " johdattaa" on mun sairas mieli ja harha-ajatukset :( on kyllä tosi iso ikävä sitä isoa ja turvallisen pehmeetä punaista sohvaa <3
PoistaSehän se ittiäki pelottaa...
Poista