Pieni liekki sisälläni.

Mä aloin eilen kirjottaan mutt en päässy alkua pitemmälle kun ahistus iski. Tein vakauttamisryhmästä saaneita tehtäviä ja tarkotus oli pikkusen käydä niistä herääviä asioita täällä läpi. Siinä sitt kävikin niin ett aihe tuli liian lähelle enkä enää kyennytkään ajattelemaan osasista mitään hyvää, en halunnu tehä niiden kanssa yhteistyötä enkä halunnu niitä ees olevan! Syytin itteäni taas kaikesta, olin paskamaisin, sairain ja saastaisin ihminen ikinä joka ansaitsee vain ja ainoastaan kuolla. Itsesyytösten vallitessa jouduin lopettamaan asian kanssa painimisen, laittamaan paperit pinoon ja läppärin kii. Mä en pystyny yhtään ymmärtämään osien kuuluvan mun sairauteen ja olevan mun "matkakavereita". Se ei ollu mahollista enkä mä saanu ajoissa tilannetta pysähtymään. Sitten olikin aika mennä itku silmässä nukkumaan jotta nukahtaisin jossain vaiheessa ja jaksaisin herätä aamuvuoroon. Ja heräsinhän mä...pahalla mielellä. Jotenkin mä unta ootellessa olin tajunnu kuinka pitkä matka mulla on vielä eessä parantumiseen. Se tieto uuvutti mut.

Tänään en oo antanu itelleni hetkeäkään aikaa vajota ajatuksieni sisään. Töistä tullessa aloin tekemään ruokaa jonka jälkeen kävin kaupassa, laitoin tiskit, sitten aloin leipomaan mandariini-mansikkapiirakkaa ja taas siivosin keittiön. Nyt sitten istun ekaa kertaa tälle päivälle... Onneks töissä etenkin aamuvuoroissa on niin kiire ettei paljoa ehi paikoillaan olemaan ja ajattelemaan yhtään mitään. Kotona sitten ehtii sitäkin enemmän. Mä haluaisin juosta karkuun kaikkea mikä liittyy traumoihin, dissosiaatioihin, terapiaan, lääkitykseen, harhoihin tai vastaavaan!! Mä tunnen olevani täysin yksin sillon kun harhat tulee päälle ja vajoan menneisiin. Sitä yksinäisyydentunnetta on vaikea selittää...se murskaa mut ja tukkii mun suun, peittää mun silmät ja sitoo kädet. Se haluaa mun antavan periksi eikä annan kenenkään auttaa mua. Se ei anna mun pyytää apua.

Jossain mun sisällä kytee kaikesta huolimatta pieni liekki joka elättelee toivoa jostain paremmasta. Yks mun toivoma asia/tavoite on ottanu pienen askeleen eteenpäin ja toivon mukaan siitä syntyis jotain. Aika näyttää miten käy, mutt nyt en voi enkä halua kirjottaa siitä vielä sen enempää.