We must do something!

Hiljaseksi vetää kun lukee iltapäivälehtien lööppejä. Muhun sattuu...sisältäpäin mä itken. Kyseessä siis on tuo järkyttävä tapaus jossa 12-vuotias tyttö on kahlittu käsistään kattoon ja raiskattu.
 http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1438501882186.html
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015080220121972_ul.shtml

Iltasanomien artikkeli eros jonkun verran Iltalehden jutusta, en siis tajunnu vangitaanko tuo tekijä vai mitä. Iltalehden tekstissä kerrottiin tytön joutuneen raiskatuksi. Mutt se miks asia mut pysäytti on se tunsin niin realistisesti omassa kehossa sen miltä tytöstä ehkä on tuntunu. Kaikki ne äänet mitä oon ite suuren joukon keskellä tapahtumien sattuessa kuullut alko välittömästi kuulumaan mun korvissa vaimeina. Korviin palautu ääni kengistä kun ne liikkuu hiekkaista betonia vasten, se kahina. Kuulin kehotukset pitää mua paikoillaan, kääntää mut ympäri, tukkia mun suu. Kaikki se nöyryytys oli taas sinä hetkessä... Ja mun sydän särky siitä tiedosta ett vasta 12-vuotias on kokenut jotain tuollaista. Kyllähän mä oon tienny pahoja juttuja tapahtuvan, mutt se tulee aina jotenkin niin todelliseksi tällasiin juttuihin törmätessä. Se on niin väärin!

Mä en halua myöntää ettei tuollasia rikoksia voitais jollain tavalla ehkäistä! Mä en suostu myöntään ett valtio, kylä, kaupunki, maailma olis avuton tuollasen rikollisuuden edessä! Mä en suostu! Jotain täytyy olla tehtävissä. Lapsille/nuorille pitäis jotenkin saaha kerrottua asioista niin ett ne ymmärtäis, ja kunnolla tajuaisivat ettei maailma ja kaikki ihmiset oo niin ystävällisiä ja aitoja kuin saattaa näyttää. Päinvastoin. Nuoret pitäis saaha ymmärtämään ett pahoja asioita oikiasti tapahtuu, ihan jopa täällä meijän omassa pienessä Suomessakin. Heille pitäs saaha kerrottua kuinka pienillä valinnoilla ne pystyy vaikuttamaan elämänsä suuntaan ja tapahtumiin. Kaikelta pahalta ei voi välttyä, mutt terveellinen varovaisuus ei koskaan olis huono idea.

Beijb on usein halunnun lohduttaa mua ja sanonu, ett enhän mä ite oo valinnu ja halunnu tulla seksuaalisesti hyväksikäytetyksi, hakatuksi, myydyksi, raiskatuksi. Ei, en ollutkaan. Isäpuoleni ja sen juoppokaverin jutuille en paljoa voinu. Mutt vuosia myöhemmin mä ite tein valinnan kenen kanssa liikun, missä porukassa, nousenko autoon joka vie mut kotoa pois "turvaan" niin kuin mä itelleni uskottelin. Mä ite tein valinnan olla pienenä "tutkijana, silminä ja selustan turvaajana" ja osallistua pieniin "juttuihin". Mä ite tein valinnan sulkea silmäni todellisuudelta, siltä mitä tein ja keiden kanssa liikuin. En mä  kuitenkaan osannu silloin uskoa ett kuinka huonosti asiat voi oikiasti päättyä, en mä osannu arvata kuinka pieniksi palasiksi mun ihmisarvo tultais pilkkomaan.

Valtion ja meijän kaikkien pitäis pitää parempi huoli pienemmista ja läheisistä, ja jopa niistä vieraistakin. Asioihin pitäis saaha muutosta, näin tää ei voi jatkua. Tuollasia raiskauksia yms. tapahtuu tosi paljon, liikaa. Vasta törmäsin googlessa tällaseen lehtileikkeeseen:

 Ja tuota kaikkeahan on myös täällä meijän kotopesässä. Helvetti... Mä en tiiä mitä sanoa... Tälläkin hetkellä jossain on joku joka itkee tukahdutettua itkuaan tyynyä purren tai joku joka pelosta ja häpeästä sekaisin joutuu suostumaan sisätutkimukseen ja todisteiden keräämiseen kynsien alta ja antaa hoitajan leikata pieni pala hiuksia laittaen ne sitten pieneen pussiin. Koko ajan hoitaja haluaisi sanoa tuolle tytölle jotain lohduttavaa, mutt ei voi. Hän ei tiiä mitä sanoa joten hymyilee vain hiljaa ja sulkee oven. Kumpa tuo tyttö voisi  myös vain jatkaa eteenpäin ja siirtyä seuraavaan päivään, mutt ei. Tyttö on revitty eikä koskaan enää palaisi ennalleen.

Mä en halua ett kukaan joutuu enää kokemaan tuollaista jos se vain olisi jotenkin vältettävissä. Täytyy olla. Mä haluaisin niin auttaa, tehä jotain.