Arpien kertomaa.

Töissä oon saanu olla rauhassa paskiaiselta, mutt raskaaksi tää käy tällanen ett joudun koko ajan olemaan varuillaan... Haluaisin tehä työni rauhassa ilman minkäänlaista jännittyneisyyttä. Viime yön näin taas aivan kamalia painajaisia! Unet oli täynnä verta, valuin kaikkialta. Mulla alko illalla menkatkin joten ne jotenkin tuli uniin mukaan omalla tavallaan. Mulla on nykyään käsittämättömät menkkakivutkin ja tunsin tuota kipua myös unessa. Yö on menny kokonaan unen ja todellisuuden sekoittuneessa tilassa. Tänään on ollu jotenkin "hankala" olo sillä mun mielen on vaikia kestää mitään tuntemuksia alapäässä tai jotain mikä liittyy naiseuteen. Alapäästä valuva veri muistuttaa mua jostain ihan muusta, vihlova kipu toimii triggerinä...vaatii paljon voimia saaha itteni pysymään nykyhetkessä ja muistaa mulla olevan menkat, eikä antaa harhojen viedä mua menneisiin. On mielettömän saastainen olo!! En mä oo ennen näin voimakkaasti tuntenu tai kokenu menkkoja vääryytenä, mutt nyt kun kaikki asiat on muutenkin pinnalla ja siihen tuli vielä toi työpaikkahäirintä. Tässä on mielelle liikaa sulateltavaa. Naiseus on ruma ja likainen asia. Paha mieli...itkettää.

Keskiviikon vakauttamisryhmän aihe oli erittäin tärkeä itelleni ja oli suuri harmi ett aika loppu kesken. Toivottavasti palataan aiheeseen ens keskiviikkona. Aihe oli "Selviytyminen vaikeiden tunteiden kanssa". Mä ite ajattelen ett tunteiden tunteminen ylipäätään on mulle tosi vaikeaa ja en osaa hallita niitä. Etenkin kaikki vihan ja surun eri muodot kasvaa tosi suuriksi ja usein vyöryy mun yli ja lähes aina mä käännän kaiken vielä itteäni vastaan, sillä koen epäonnistuneeni jos/kun en tiedä miten tunnetta olisi pitäny tuntea tai miten sen kassa olisi pitäny toimia. Oon siis täysin surkimus tuolla alalla! Kai mä vasta opettelen antamaan itelleni luvan tuntea. Yritän vakuutella itelleni ett mullakin on oikeus tuntea ja saan niitä myös näyttää. Siinä kohdin mä yleensä kohtaankin ongelmia, sillä kun pinnistän ja pidän tunteitani sisällä liian kauan niin en saa tuotua niitä ulos sillain sopivasti vaan ne todellakin ryöppyää ja kuohuaa yli. Ennen mä olisin sellasina hetkinä tarttunu puukkoon ja painanu terän ihoa vasten.

Vähän aikaa sitten ollessani yöelämässä mä törmäsin vanhaan tuttuuni nuoruusajoilta josta oli tullut tatuoija. Juttelin hänen kanssa muutaman sanan ja kysyin onko yleensä mahdollista tatuoida arpien päälle tai jotenkin saada arvet "osaksi" tatuointia. Joissain tapauksissa jos arpi ei ole kohonnut niin tatuoiminen ei oo ongelma ja hän halus nähä mun käsivarren ja melkein välittömästi sano "ei tuu onnistuun". Arvet on kuulemma aivan liikaa koholla ja iho arpien kohalta täysin arpikudosta laajalta alueelta jossa ei ole enää tuntoaistiakaan jälellä. Ei mulla oo tarkotus arpiani piiloon saaha eikä ne mua paljoa häiritse, mutt oisin haluaisin iholle jotain musteen kertomaa tarinaa arpien lisäksi. M äoon kamppaillu niin paljon viiltelyä vastaan ja vaikka usein puukkoa ikävöinkin niin oon kuitenkin ylpeä siitä etten pitkiin aikoihin oo viiltäny. Tuo tuttuni kehotti mua kääntymään kokeneempien tatuoijien puoleen mikäli joskus päätyisin haluamaan käsivarteeni kuvaa.

Hieman poikettiin aiheesta... Huomenna poika lähtee sinne koulun vaellusreissulle useaksi päiväksi ja tunnen siitäkin asiasta mieletöntä pelkoa ja ahistusta!! Helvetti...

Äääh...nyt alkaa tuntuun pahalta ja ahistus hiipii nurkan takaa. Lopetan tähän.