Odotuksia, pettymyksiä sekä pikkasen takaumaa.

Kahlaan pimeydessä yhä, siihen asiaan ei siis oo tullu mitään muutoksia. Yön näin ahistavia unia ja aamu meni siihen kun selvitin itelleni mitkä asiat o tapahtunu oikiasti ja mitkä vain  mun unessa. Sekavaa siis. Aamupäivällä sain pojalta viestin jossa se pyys mua käymään mummulassa sillä isomummu ja isopappa lähtisivät huomenna. Puntaroin asiaa monelta kantilta ja lopulta annoin periksi, menin käymään. Ajattelin, ett ei se paljoa oo pyydetty jos kävisin näyttäytymässä vielä viimesen kerran. Käynti epäonnistu, pahasti. Nyt tunnen itteni täydeksi idiootiksi! Kuinka saatoin olla niin tyhmä ett uskoin vierailun olevan hyvä idea?!!? Äitini veti omaa täydellistä rooliaan eikä  missään ollu havaittavissa pienintäkään katumusta niistä valheista joita oli menny mun isälle levitteleen, ei minkäänlaista pahoittelua tai mitään! Mutt mä en suostunu esittään isovanhempieni edessä enää yhtään mitään, olin oma sairas itteni. Puhuin ainoastaan pojalleni ja hoidin hänen varpaansa johon oli tullu kaksi rakkoa. Muuten olin kylmä, turta, täysin poissaoleva. Vastasin kysymyksiin "onko metsässä näkyny sieniä" "sullako alko kesäloma" "Ootko tehny lomasuunnitelmia". Kaikkiin vastasin yhellä sanalla. Tunsin olevani siellä täysin vieras enkä todellakaan kuulunu sinne! Oli toisaalta huojentava tieto tuntea nähä ettei paikka ja ne ihmiset herättäny juuri mitään tunteita, ne oli mulle yhdentekeviä. Aivan kuten mä oon ollu niille. En nyt lue poikaani noihin ihmisiin, poikani on mulle kaikkea muuta kuin yhdentekevä. siellä mä sitt istuin, tuijotin eteeni, join kahvini ja lähdin. Suljettuani ulko-oven se iski kuin salama mun tajuntaan, taisin jopa irvistää ja sulkea silmäni hetkeksi. Tajusin ettei mulla oo enää lapsuudenkotia johon mennä. Nyt tiedän sen, aidosti.


Takauma tuli päälle. Olin kai jotain murkkuikäinen ja olin just karannu kotoa. Ei ollu paikkaa mihin mennä. Korvieni kuullessa oven naksahtavan lukkoon mä muistin ja tunsin sen epätoivon tunteen, sen kun ei oo mitään suuntaa mihin mennä, ei mitään missään. Tunsin olevani eksyksissä tai ainakin yksin elämässäni. Kuulin korvissani kaikkien ilosen puheensorinan ja kuulumisten kyselyn vaikka seisoin yksin autiossa kerrostalon käytävässä, joku myös nauroi. En pystyny palautuun tähän hetkeen...kotiin päästyä raivosin ja silmät leiskuen huusin beijbelle, menin poikani huoneeseen aivan kuin se olisi ollu omani ja paiskasin oven kii. Hautauduin pojan sängyllä olevien pehmolelujen sekaan ja murjotin. Jossain välissä kävin ottamassa rauhottavan naamaan ja menin takas omaan maailmaani. Vähitellen aloin palautua ja rauhottua.

Beijb yritti pikaseen jutella mun kans asiasta ennen ku lähti kaverilleen, mutt ei se suostu ymmärtään etten mä enää jaksa yrittää, ja kuinka tyhmäksi itteni tunnen ja kuinka vahvassa otteessa menneisyys mua pitää. Se anto mulle tehtävän sille ajalle kun se on muualla...mun pitää keksiä 3 hyvää asiaa itestäni, kolme huonoa asiaa ja kolme sellasta asiaa millanen haluaisin olla. Sanoin keksiväni vaikka kymmenen joka kohtaan, mutt ne asiat ei muuttais mitään. Teen nuo listat tänne blogiin, joten olkaapa hyvä:

Hyvät asiat: 1. aina valmis auttaan muita ja taistelemaan muiden puolesta
                      2. hölmö
                      3. mieletön mielikuvitus
                      4. huolehtivainen

Huonot asiat: 1. pelkuri
                       2. pettäjä
                       3. satuttaa muita
                       4. on tehny rikoksia
                       5. epätasapainoinen traumojen rikkoma mielipuoli
                       6. hankala
                       7.vastenmielinen
                       8. ei pääse vapautuun menneistä
                       9. antaa muiden mielipiteiden tuottaa pahaa mieltä
                       10. yksinäinen, mutt ei uskalla luottaa kehenkään
                       11. säälittävä ja itsekäs
                       12. huomionkipeä
                       13. itsetuhoinen
                       14. syyllistää itseään kaikesta
                       15. kylmä ja tunteeton
                       16. loukkaantuu helposti
                       17. helvetinmoinen tempperamentti

Mitä haluaisin olla: 1. terve
                                   2. hyvä ihminen ja äiti
                                   3. puhdas
                  

Siinä jotain listausta, en kyllä ymmärrä miks mun piti nuo tehä. Asian pitäs kuulemma selvitä kunhan beijb tulee kotiin. Sen vaan, ett eilenki se pyys mua kirjottaan tuntemuksistani blogiin sillä välin kun käy pyöräilemässä. Tarkotus oli, ett kävis sitten lukeen mun ajatuksista ja sitt oltas juteltu asioista. Noh, mä sitt kirjotin tuon edellisen postauksen ja jäin oottaan beijbee...kului tunti, meni toinen...kolmas...neljäs...joskus puol yhentoista aikaan illalla lähin sitt yksin ulos ku kyllästyin odottaan. Ja jälleen tunsin itteni tyhmäksi ku oikiasti ootin!! Siis ensin mä toisen pyynnöstä avaan tunteeni, kirjotan ne ylös ja sitt vielä ootan ett juteltais niistä!! Mä oikiasti menin itsekkäästi kuvittelemaan olevani niin tärkeä ett jou oikiasti juttelis mun kans sillon kun se ite niin on halunnu!! Mutt se on ny takana päin ja mennyttä. Mä en enää ikinä, en koskaan päästä ketään ihmistä mun lähelle niin ett se sillä ois mahollisuus saaha mut tuntemaan itteni tyhmäksi, luuseriksi, idiootiksi, säälittäväksi ja naurunalaiseksi. Ei enää koskaan. Mun maailma on jo tarpeeksi kivulias ja sekava ilman muita ongelmia.