Traumaterapian alottaminen on nostanu PALJON asioita pinnalle ja tunnen kehollisia tuntemuksia helvetin voimakkaasti. Mun mieleen on palautunu asioita joita on tapahtunu, sanoja jotka on sanottu, tekoja joita on tapahtunu...paljon jopa sellasia jotka olin jo "unohtanu". Vaikka me ei olla terapiassa puhuttu vielä (eikä puhuta pitkiin aikoihin) mistään traumoja aiheuttaneista asioista, niin kai mun mieli alkaa käsitteleen niitä ja harhamieli sitten kehittelee omat pelkonsa joita se heittelee mun eteen. Mä pelkään, tunnen ja vihaan tuplaten enemmän mitä vähän aikaa sitten. Mä vihaan kaikkea ja kaikkia niitä jotka musta on tehny tällasen! Mä tunnen kaiken niin saatanan voimakkaasti, viha muuttuu raivoksi ja raivo syövyttää mua sisältä. Mä tunnen mun kehossa kaiken mitä mulle on tehty ja pelko niiden uusiutumisesta on sanomattoman valtava! Ihan ku menneisyys haluais tuhota mut. Nää kaikki tunteet ei mahu mun sisälle, ne repii mut! Kumpa joku vois ottaa tän tunteen pois tai kumpa joku ymmärtäis miltä se tuntuu. Kumpa mä voisin antaa toisen ottaa mut syliin, silittää mun hiuksia ja luvata mulle, ett jonain pävänä kaikki on hyvin. Mutt pelot ei anna! Mä en voi päästää ketään mun lähelle sillon ku "pelot on päällä" ja elän takaumia. Mä tunnen kaiken niin elävästi joten jokainen kosketus on se "paha käsi" joka repii ja riisuu...tekee musta likasen.
Lapsiminä on läsnä tosi usein kuten itsenäisyyspäivänä. Se kaikki pyörii mun mielessä koko ajan, uudelleen ja uudelleen...taas ja taas. Se muistutti mua siitä kuinka sairas mä oon, kuinka hullu ja friikki. Mä hölmö olin luullu ett oisin voinu hivenen paremmin joten se hajoaminen teki tosi kipeetä. Mä en osaa selittää tapahtumaa niin ett siitä sais helposti ymmärrettävän... mutt kaikki pelot kiteyty yhteen kohtaukseen.
Beijb oli viettämässä työporukkansa kans pikkujoulua ja mä olin kyseisenä päivänä iltavuorossa, ja seuraavana päivänä aamuvuorossa. Poika oli mummulassa sen yön, olin siis yksin. Mä tiesin jo entuudestaan ett rankka yö tulee olemaan, mutt olin hiljaa. En puhunu beijbelle mitään jotta se ei luule, ett mä haluan estää sitä menemästä pikkujouluihin. Kerroin vaan, ett mä nukun sitten olkkarissa... en selitelly enempää ja beijb oli luullu mun tarkottavan etten mä voi nukkua makkarissa koska toinen on juonu. Mutt beijb ei kysyny mitään joten en mäkään sitt jaksanu selitellä. Beijb lähti jouluilemaan iltapäivällä... Se oli myös sanonu ettei aio olla myöhään.
Mä tein työvuoroni ja pyöräilin kotiin. Laitoin saunan lämpiämään kun ajattelin saunomisen rentouttavan. Sitt lähin lenkittään koirat ja tulin kotiin, kävin saunassa. Hoin koko ajan mielessäni "kaikki on hyvin...kaikki on hyvin...mitään pahaa ei tapahu..." mutt samalla mä tunsin kiristävää oloa harteissa. Tunsin ettei kaikki ollu hyvin. Tein itelleni pedin olkkarin sohvalle, sillä siitä on helpompi päästä karkuun kuin makkarista. Mua pelotti! Mä tiesin, ett jossain vaiheessa yötä ulko-ovi tulee aukeamaan ja alkoholille haiseva ihminen tulee mun kotiin. Mä olin aivan riekaleina pelosta! Yritin kattoo telkkaria, unohtaa pelon ja ottaa rauhallisesti. Luin kirjaa ja aloin nukkuun.
Pari tuntia myöhemmin heräsin. Katoin kännystä kelloa.. 2.19. Beijb ei ollu tullu kotiin...ei tekstaria, ei mitään. Paniikki alko hiipiin. Miks se ei ollu kotona...miks se ei ollu jo tullu vaik lupas... Soitin sille. Siellä oli täysin hiljasta, ei minkäänlaista hälinää tai mitään. Puhelusta ei irronnu mitään muuta ku ett aikoo tulla kotiin.
Lopetin puhelun ja takauma iski. Se vei mut, imas pyörremyrskyn sisään. Harhamieli kuiski " Se ei tuu takas, se löysi paremman tytön. Niinhän se teki jo aiemminki. Se ei tuu takas...se ei tuu takas." Ulkoa kuulu autojen ääniä...aivan kuten lapsena kun ootin äitiä kotiin baarista. Auton renkaiden rapina kerto, ett pian ovi aukeaa. Sitt juopuneita ihmisiä tulee mun kotiin. Sitt mun huoneen ovi aukiaa... Harhamieli kuiski " Se ei tuu enää takas, sä oot nyt ihan yksin...täysin yksin. Kohta avain alkaa kiertyyn ovessa ja se aukiaa...joku tulee sisään...kukaan ei sua pelasta...". Mä kävelin asuntoa ympäri...halusin mennä piiloon, karata, ihan mitä vaan. Mun sisällä roihus tulipalo...en hallinnu itteeni... Sitt kuulin taas auton renkaiden äänen ja tunsin sen tapahtuvan. Mä olin taas lapsi...piti mennä piiloon. PANIIKKI!!! Menin pojan huoneeseen, etin piilopaikkaa! Menin piiloon pyykkitelineessä roikkuvien vaatteiden sekaan ja tärisin pelosta!
En menny makkariin nukkumaan. Makoilin olkkarin sohvalla siihen asti kunnes piti nousta ja lähteä töihin. Olin hajalla. Olin vihanen itelleni, olin täysin saastaa!! En halunnu olla täällä enää.
Menin töihin ja hymyilin. Näyttelin kaiken olevan hyvin, ainahan mulla on.
Voi rakas! Sinä et oo hullu, etkä friikki! Piätkö mua hulluna, ku saan tollasia takaumia?
VastaaPoistaTuu käymään. <3
Ei, en mä pidä sua tai ketään hulluna, friikistä puhumattakaan! <3 mä en osaa nähä itessäni mitään sellasta mitä nään muissa. Takaumat mä ymmärrän mutt säikähin itessäni sitä ett joudun piiloutuun pyykkien sekaan, omassa kotona. :( hämmentää... Ois ihana nähä!
VastaaPoista