Elän seksillä.

 

Mä en tajuu itteeni, taijan olla aika kumma tyyppi, sairas tyyppi. Tajusin, ett...tuota...mä elän seksin kautta. Seksi on mun keino elää, keino tuntea. Parhaimmillaan se on rakkaudenosoitus ja jotain niin kaunista ettei ihminen voi sitä sanoin kuvata. Pahimmillaan se hajottaa ja vie kaiken itsekunnioituksen. Sen avulla voi pelata, ohjailla ja hallita. Mun on pakko saaha sitä. Mä rakastan sitä. Rakastan seksiä, rakastelua, panemista, naimista...kaikkea.

Samalla mua ihmetyttää, sillä mä tiiän, ett mulla on vääristynyt kuva seksistä ja rakastelusta tai siis siitä mitä sen kuuluu oikiasti olla. Seksillä on niin korostunu merkitys mun elämässä ja mä haluan "tehä sitä" osottaakseni tunteita. Mä rakastan rakastelemalla...vihaan naimalla. Ihan ku se olis mun keino olla tilanteen herra! Hitto mä kuulostan kamalalta...mutt siks kai oon pannu ketä haluan, missä vaan. Mitä kielletympi tyyppi sen parempi, mitä hankalampi paikka sen kiihottavampi. Ja sen jälkeen itsekunnioitus on ottanu jälleen askeleen alaspäin, mutt en mä osaa muutenkaan olla. Toi oli siis kuvaus mun "edellisestä elämästä", ei siis tässä parisuhteessa. Mä en enää toimi noin, siis pane kaikkia vaan mä elän sitä kautta. Mun on pakko saaha seksiä jos tunnen jotain, muuten tuntuu ett kaikki patoutuu mun sisään ja musta tulee koko ajan levottomampi.

Tuntuu jotenki tyhmältä olla tällanen, sillä helpommin mulla menis jakeluun se, ett seksi olis mulle todella vaikea asia, tai no onhan se aika usein, etenki sillon jos tykkään toisesta. Mutt enemmän mä ajattelen olevani yliaktiivinen seksin suhteen ku rajoittunu.Ennen mä halusin kaiken ja tein mitä vaan saahakseni sen. Nyt mä lähinnä häpeän toimintaani ja kaikkea sitä mitä oon tehny, sanonu tai jättäny sanomatta. Mutt edelleen mä elän seksin kautta. Friikki, I know.