Tervetuloa sirkukseen!

En pysyny kasassa...ja taas kaikki levis hajalle. Enkä mä jaksa selvitellä näitä vähän väliä. Mä oon niin väsyny tällaseen. Ja tästä piti tulla mukava päivä, niin ainaki eilen vielä kuvittelin! Vitun idiootti.

Mun mieli oli menny huonommaksi edellisen postauksen jälkeen ja olin maininnu asiasta myös beijbelle. Se tuli töistä kotiin ja kai ajatteli piristää mua kuten sillä yleensä on tapana. En sanonu mitään (idiootti) vaan aloin tuijottaa läppärin kuvaruutua josta alettiin kattoon Syke-sarjaa. Mieli leijaili taas muissa maailmoissa, välillä sain pidettyä itteni sarjan tapahtumissa. Mieltä kiristi...puristi yhä enemmän. Sitt...jaksossa käsiteltiin nuoren tytön raskautta ja kävi ilmi ett sen isäpuoli oli pannu sitä ja äiti ei meinannu uskoa sitä. BADAM!!! Olin välittömästi omassa lapsuudessa!!!

                                          

Tunnen ne kädet mun vartalolla, huokaukset korvissa...poliisien kysymykset. Elin mielessäni sitä kaikkea. Beijb vaihto vähän väliä asentoa ja siinä kun maattiin levitetyllä sohvalla mahallaan beijb välillä heitti jalkansa mun päälle. Se liike ja sohvan heiluminen oli pahasta... sarjan tapahtumat meni eteenpäin ja mä yritin pysyä kasassa enkä vieläkään sanonu mitään (idiootti). Sitt beijb alko miettiin tämän ja huomisen päivän ruokaostoksia ja mitä ruokaa tänään tehtäis. Sen mieleen putkahti Currykastike ja se halus tarkistaa netistä jotain (en muista mitä)... se otti mu kännyn joka oli siinä vieressä ja alko tarkistaan, Mä loukkaannuin siinä vaiheessa...tuntu pahalta olla ite niin syvällä omissa tuskissa ja kuulla päässä sarjan vuorosanoja jotka muistuttaa lisää (ja sitähän beijb ei voinu tietää koska mä saatanan idiootti en kertonu!!!) ja toinen miettii jotain helkutin currykastiketta! Mun mieli huutaa sisältä päin!! Mä haluun kans miettiä currykastiketta!

Sanoin kai jotain jonka beijb otti niin, ett mä suutuin kun se koski mun puhelimeen. Taisin kyllä vielä lisätä ettei puhelin liity mihinkään, en oo varma. Mutt niin beijb kuitenkin asian ymmärsi, ja mitä ilmeisemmin ny luulee mulla olevan puhelimessa jotain! Voi vittu! Niin ku se ny ei olis käyttäny mun kännyä ennenki! Mä en osannu kertoo mistä oli kyse, en uskaltanu sanoo niitä ääneen, en halunu alkaa itkeen. En halunnu kertoo olleeni niin hölmö ett halusin beijben ite huomaavan mun tilanteen tai hoksaavan ett nyt kannattaa unohtaa ruoka-asiat hetkeksi ja pysäyttää tilanne. Mutt se kai suutahti ja laitto mun puhelimen sohvalle ja sano voivansa tarkistaa asiat omallakin puhellimella.

Hermostuin, otin puhelinen ja häivyin makkariin. Ja nyt kirjotan tätä sillä mun on pakko tehä jotain, en pysy kasassa muuten. Beijb lähetti viestin "anteeks, lupaan etten enää koske sun puhelimeen ilman lupaa". AAAARGHH!! Ja äsken se kävi huoneessa, ja yritti houkutella mua pois kotoa, tekeen ruokaostoksia yhessä sen kans. Koitin kyllä sanoo etten mä nyt voi mihinkään kauppaan lähtee, mutt ei... Se kai suuttu...sano ett saa kaupassakäynti jäähä sitt tältä päivältä.

Mun tekee niin  mieli raivota, kiskoa hiukset päästä ja repiä silmät irti!! Mutt ei...mä makaan tyynen rauhallisena tässä sängyllä, näppäilen kirjaimia muodostaen niistä sanoja. Mun sisällä roihuaa tulipalo, mutt mun kädet on jäässä. Mä vihaan itteeni niin paljon!!! Mulla on itteni kans niin paha olla ja asiaa vaikeuttaa vielä se kun nään kuinka hankalaksi mä teen muiden elämisen. On raastavaa kuulla ne pettymyksen huokaukset jotka tarkottaa "jaahas, taas sitä mennään...".
                                                   


Musta ei pitäny tulla tämmönen! Jo pienenä lapsena mä kuvittelin itestäni kaikkea, halusin matkustella ja seikkailla, suunnittelin auttavani ihmisiä. Kuvittelin itteni sieväksi ja iloseksi, ystävälliseksi. Rakastin kirjottamista heti  kun sen taidon koulussa opin, halusin olla kirjailija kaiken muun ohella. Kirjotanhan mä nytkin... mä kirjotan blogia siitä kuinka paha olo mulla on ja kuinka koen epäonnistuvan kaikessa mihin ryhdyn.

Emmä halua ett toiset joutuu elämään hankalaa elämää vaan sen takia ett mä häröilen enkä osaa olla ihmisiksi, tai äitini sanoja lainaten ensimmäisen itsemurhayritykseni jälkeen "MITÄ SE JASKA TÄÄLLÄ OIKEEN PELLEILEE?". Niin, on väärin ett toiset joutuu elämään elämänsä pellen kans joka aina vaan kinuaa huomiota eikä ota mitään tosissaan. Pellet hymyilee aina...eiks nii?