Ristiriitaa täynnä on ihmisen mieli.

                                                    

Mä istun tässä sohvan nurkassa hautautuneena tyynyjen sekaan jalat retkottaa divaanilla. Mun mielessä pyörii kaikki asiat sikin sokin, mutt toisaalta mun pää on aivan tyhjä. En mieti mitään, en jaksa. Välillä oon ilonen, sitt yhtäkkiä tipun taas alakulosuuden suohon eikä missään oo mitään järkeä. Mikään ei vaan huvita. Seuraavana päivänä oon täynnä uusia ideoita ja haluan taistella, muuttaa kaiken paremmaksi kunnes pian havahun todellisuuteen ja huomaan kuinka lapsellisen hölmöltä mä kuulostan.


Tässä sohvalla istuessa mä oon katellu ympärilleni ja musta tuntuu, ett ihan ku en oikiasti istuis tässä. Niin ku mua ei olis olemassa tai ettei kukaan yksinkertasesti vaan nää mua, tai ei huomais vaik katoaisin. Tuntuu oudolta olla "ulkopuolinen" omassa kotona. Beijb on toisessa päässä sohvaa, selaa kännykkää ja kai kattoo jääkiekon SM-liigan tuloksia, emmä tiiä. Samalla mä toivon ett se laittais tuon puhelimen pois ja huomais mut, kaappais mut kainaloon ja silittäis..kysyis vaikka ett haluanko mä iltakahvit. Mä haluaisin jutella sen kans, nauraa ja hölmöillä, pussailla ja hölmöillä lisää! Mä haluaisin kattoo jonku hyvän leffan, vaikka jonku kauhupätkän ja leikkiä ett mua pelottaa ja taas kömpiä beijben kainaloon. Mutt ei, beijb on toisessa päässä sohvaa ja mä omassani. Me ollaan hiljaa. Mä kirjotan ja oon hiljaa. Mun keskittyminen ei tee maholliseksi leffan kattomista..ajatukset on muualla jo ekan puolen tunnin jälkeen tai huomaan olleeni täysin off-tilassa koko elokuvan ajan. Voisinhan mä kääntyä beijben puoleen ja vaikka irvistää sille. Ainakin se olis parempi ku tää hiljaa oleminen. Mutt toisaalta taas mä en jaksa puhua, en jaksa tehä yhtään mitään. Haluaisin olla piilossa. Mä voisin haluta olla hoivattavana, sillain ett toinen pitäis musta huolta mutt en halua olla riesa enkä taakka. En mä oikiastaan haluais ees myöntää tarvittevani apua tai huolenpitoa. Sehän kertos kaikille ett mä oon heikoilla ja etten pärjää. Sillonhan mä olisin vapaata riistaa. Helvetti tää on rasittavaa...
                                                   
Eilen olin iltavuorossa ja sain tekstarin siskolta. Siinä luki " En tienny ootko töissä vai kotona niin lähetyn näin viestitse. Vietetään äitin kans pikkujouluja ja ajateltiin pyytää teitä mukaan. Ihan kotosalla ollaan ajateltu olla, korkeintaan paikallisessa käydään. Liitytttekö seuraan?"  Mun päässä alko humiseen. Siis miks vitussa ne kuvittelee ett mä haluaisin lähtä niiden kans juomaan ja kattoo kuin ne sammaltaa jo parin tunnin jälkeen ja sitt mennä samaan paikalliseen jossa "rikkirepijäni ja hänen juoppokaverinsa" ruukasivat käyä ennen "rikkirepijäni" kuolemaa. Sitt mua alko harmittaan, ett miks mua ei pyydetä mihinkään mukavaan paikkaan...tai jotain. Tai miks niiden pitää yleensäkki ees ottaa yhteyttä?! Eikö se riittäis ett ne tietäis mun olevan olemassa, pakkoko sitä on epätoivosesti yrittää jotain välien lämmittämistä?! Tai miks ne yleensäkki meni kääntämään mulle selkänsä sillon ku oisin tarvinnu niitä?!

Eilen kun selailin facebookkia lukien kavereiden ja tuttujen tilapäivityksiä, mun mieleen tuli ajatus, ett elämä menee ohi ja mä en pysy sen vauhissa mukana. Kaikilla on "Kävin sen ja sen kans siellä ja siellä" "Olipa ihana nähä sitä ja sitä pitkästä aikaa" "Sen ja sen kans siellä ja täällä" "Huomenna taas sinne ja tänne sen ja sen kans". Mä en ehi mitään tuollasta. En tiiä miks en. Viekö työ niin helkutin paljon mun aikaa, oonko mä niin väsyny vai kenties vittumainen tyyppi, vai mikä siinä on...vai oonko mä vaan niin yksinäinen etten itekkään tajua sitä. Väsyttääkö mua niin paljon ett jään kaiken ulkopuolelle..?


Siksi kai noi asiat mietityttää mua niin paljon ku huomaan kuinka erillainen mä oon verrattuna entiseen, siihen aikaan ennen ku "romahin". Mä en oo enää mä. Mä oon hiljanen suurimman osan ajasta, mun on entistä vaikeempi kattoo ihmisiä kohti, mä vetäydyn ennemmin piiloon ku oon huomion keskipisteessä. Mä haluan tulla huomatuksi mutt en halua mut nähään oikiasti. Tosi selkeetä, eikö? Niin mustaki.

Mä en taija itekkään tajuta mitä mä haluan tai mitä mä tunnen. Kyllä mä tiiän ainaki yhen jutun..mulla on tulossa kohta synttärit ja mä pelkään niitä.