Olla jollekkin joku.

Eilisen illan makasin sohvalla, taas hautautuneena tyynyjen ja peiton sekaan. Mitä myöhemmäksi ilta meni, sen surullisemmaksi mä tulin. Mun mieleen tuli vertauskuva, ett mun elämä on ku ihan kuin tää ilta; hiljenee vähitellen, hämärtyy kunnes sammuu kokonaan. Kyyneleet valu valumistaan. Voi jumalauta mun oli paha olla. Telkkarista tuli joku Joulukonsertti jossa näytettiin lapsia jotka todella joutuvat taisteleen elämästään. Tunsin itteni entistä paskemmaksi, sillä samalla hetkellä ku mä halusin luovuttaa joutuu viattomat lapset rukoilemaan ja toivomaan ett paranevat ja saavat jatkaa elämää. Olin niin pahoillaan niiden lasten puolesta. Mulla sentään on mahollisuus päättää omasta elämästäni, siitä jatkanko sitä vai puhallanko pelin poikki. Nämä lapset joutuu vain toivomaan.

Tänä aamuna kaivoin vanhan päiväkirjani kaapista.

14.1.14
Tänään oli terapia ja se tuli kyllä niin oikeeseen hetkeen. Todennäkösesti mulle tulee yölääkkeet takas jotta saisin nukuttua enemmän ku pari tuntia putkeen. Uni ja/tai nukkumattomuus vaikuttaa tosi paljon mun vointiin ja mieleen. Oma hoitaja palaveeraa huomenna lääkärin kans koskien mun lääkitystä ja laittaa sen jälkeen mulle viestiä. Katotaan miten käy.

Hoitajani halus ilmottaa mut jollekkin rentoutusryhmään, mutt se oli jo täynnä. Se olis kyllä varmasti ollu tosi hyvä juttu, oisin varmasti tykänny siitä. Se ryhmä on kuulemma hyvä jos on erillaisia ahistus- tai pelkotiloja ja siellä opitaan eri rentoutusmenetelmiä sellasiin hetkiin sekä kehon ja mielenhallintaa. Oon varasijalla siihen ryhmään siltä varalta ett joku peruu tai keskeyttää. Hoitajani mielestä mä tarviin "omaa aikaa" jolloin pääsen luvan kans rauhottuun, rentoutuun ja oleen "aivot narikassa". Kumpa saisin hankittua kotiin joitain sellasia cd-levyjä  jotka on tehty rentoutumishetkiin tai jotain sellasia. Ihan mitä vaan jonka avulla voisin opetella rauhottumaan ja jonka avulla pysyisin kasassa. Kumpa sellasia löytyis ja kumpa ei maksais paljoa...

Aamulla oli paha mieli tai paremminki olin raivona. Olin jumalattoman vihanen kaikille jotka on saanu mut siihen kuntoon ett joudun terapiassa käymään. Olin vihanen kaikille niille jotka käänsi mulle selkänsä, jätti yksin ja seuras kauempaa ku mä meen rikki. Mä menetin elämäni, perheeni, elämänhalun, työkyvyn, mielenterveyden. Tunsin aamulla niin syvää inhoa kaikkia niitä kohtaan jotka laitto mut vajoamaan mutta nyt eivät auta mua nousemaan. Jopa sellaset ihmiset joiden mä olin kuullu sanovan " mä oon aina sun tukena", lähtivät pois. Siitä mä oon myös vihanen, raivona. Ja tämä päivänä kaikki on ihmeissään ku mä en usko kenenkään puhuvan totta enkä oikiasti haluavan auttaa mua. Mä en vaan pysty, sori.

Hoitaja sano tänään, ett  mun pitäis alkaa muuttaan mun itsetuntoa ylöspäin etten mä alentais itteäni koko ajan, odota iteltäni joka asiassa uskomattomia suorituksia ja etten mä ottais ihmisarvoa iteltäni pois. Mun pitäis uskoa ett mulla on sama oikeus olla täällä ku kaikilla muillakin. Mutt mä en osaa sitäkään, sori.

Mulla on aivan helvetisti opeteltavaa ja läpikäytävää. Kauan mulla on aikaa? Hoitaja kysy, ett onko mulla valokuvia itestäni pienenä ja katonko niitä. Onhan mulla. Hoitaja käski mua kattoon jotain kuvaa ja miettiin ett "tuosta pienestä mun kuuluu huolehtia". Mutt mulle tuli heti mieleen, ett mä kyllä haluaisin sanoo sille pienelle "voi tyttöraukka, kumpa tietäsit mikä sua oottaa". Joten en usko ett ihan heti haluan/aion hoitajan antamaa tehtävää suorittaa. Tulisin vaan surulliseksi. ja vihaseksi. Miks kukaan ei auttanu sitä pientä? Miks maailma halus häpäistä, repiä ja liata sen pienen hymykuoppaisen tytön? Eikö joku ois voinu auttaa sitä? Edes joskus?

 Noin mä kirjotin vajaa vuosi sitten. Tunnen samaa vihaa vieläkin ja usein valokuvien kattominen satuttaa ja tekee pahaa. Mutt mä oon tajunnu jotain aika tärkeetä... Tänä aamuna tajusin ett vaikka kukaan ei auttanu mua niin se ei tarkota ettenkö mä vois auttaa toisia. Haluan auttaa lapsia, tyttöjä ja poikia, kaikkia jotka on tavalla tai toisella joutunu riistetyksi, rikotuksi tai satutetuksi. Jos mä vaan joskus voin hyvin mä haluan tehä jotain heidän hyväksi. Ihan kuten eilisessä joulukonsertissa sanottiin, niin jokainen voi auttaa ja pienilläkin teoilla on suuri merkitys. Mulla ei oo ollu turvallista syliä eikä kukaan oo lohuttanu tai neuvonu, mutt mun ei tarvi olla samanlainen. Mä haluan oikiasti tehä jotain, olla jollekkin joku.