Mä kerroin terapeutille ett mun on tosi vaikea mennä esim. hierojalle, sillä mä pelkään ettei se halua koskee mua. Pelkään hierojan kammoksuvan mua ja ettivän keinoja miten se vois koskee mua. Näen itteni tuollasissa tilanteissa jonain liejuklimppinä johon on sekotettu paskaa ja kaikkea jätettä. Tunnen itteni täytenä idioottina joka pakottaa toisen koskemaan itteään ja vielä maksaa siitä! Mä tiiän kyllä ett hieroja on ite ammattinsa valinnu ja tietää varmasti joutuvansa koskemaan eri ihmisiä, mutt iteni kohalla se ei toimi. Mä yksinkertasesti näen itteni niin vastenmielisenä, epämuodostuneena liejujätteenä. Terapeutti kuunteli päätään pudistellen.
Sitten terapeutti halus palata siihen häpeän tunteeseen joka mut valtaa silloin kun haluaisin tulla otetuksi syliin. Kerroin näkeväni itteni pienenä, likaisena ja alastomana, ihan kuin joku ihmisen raakile joka kyyhöttää kylmää kiviseinää vasten. Terapeutti käski mua pitämään sen kuvan mielessä ja sano rauhallisesti mutt jämäkästi " laita sille pienelle vatteet päälle". Sanoin ettei niitä oo saatavilla, mun mieli ei kyenny löytämään niitä. Sitt se sano " löytyykö sieltä jotain muuta? Tuleeko mieleen jotain mitä haluaisit sanoa tai tehdä sille pienelle?" Olin pitkän aikaa hiljaa. Sitt kerroin löytäneeni viltin, siinä oli ruutuja ja se oli vanha, iso viltti. Kiedoin sen pienen ympärille ja otin sen syliin. En halunnu sanoa sille mitään vaan kannoin sen kotiin. Siellä olisi vaatteita myös tuolle pienelle. Tuon kaiken jälkeen mä olin tosi väsyny, en ois jaksanu enää oikeen ees puhua.
Terapeutti teki lopuksi mulle taas sen yhen harjotuksen jonka se teki ihan eka terapiakäynneillä, sen voimauttavan jutun ett se hellästi hiero mun päätä ja "naputteli" harteita ja kaikkee. Se oli muistanu mun nauttineen siitä ja sano, ett jatkossa me voidaan tehä sillon tällön erillaisia kehollisia harjotteita jotta mä vähitellen oppisin antamaan itelleni luvan ottaa hellää ja sallittua kosketusta vastaan. Mulla on käyny tosi iso tuuri terapeutin suhteen, sillä hänellä on traumapsykoterapeutin pätevyyden lisäksi myös koulutus traumatisoituneen ihmisen fysioterapiaan Basic Body Awereness-terapia menetelmää käyttäen. Terapeutti sano, ett se tekee mun kans oikein mielellään eri harjotteita joten mun ei tarvi ajatella pakottavani sitä tai muutenkaan tuntea vääryyttä asiasta.
Nyt tätä postausta kirjottaessani mä huomasin, ett tein eilen jotain jossa taustalla oli piilossa pieni tarve tulla kosketetuksi, vaikkakin hitusen eri tavalla. Toteutin siis yhen toiveistani ja kävin ottamassa pari lävistystä rintakehään surface-tyylillä eli rintakehä näyttää nyt tältä:
Terapeutti kerto mun sairastuneen vahvuuteen. Hittolainen kuinka osuvasti tuo oli sanottu! Sitä mä tunnen ja elän; mulla on pakonomainen tarve olla vahva, pärjätä ja kuolettaa kaikki itestäni joka osoittaa mun tarvivan hellyyttä, läheisyyttä, hoivaa, ystävällisyyttä, rakkautta. Mun on pärjättävä yksin.
Mutt miten siitä voi parantua..?
Terapeuttisi kuulostaa ammattitaitoiselta, ja olen tosi iloinen puolestasi, että olet löytänyt tuollaisen sinua auttavan ja tukevan, sinulle selkeästi sopivan ja mikä tärkeintä, sinut sinuna näkevän, terapeutin itsellesi. <3
VastaaPoistaKiitos <3 mua on kyllä onni lykästäny terapeutin suhteen, sillä on just sellasia ominaisuuksia joita mä tarvin.
PoistaVahvimmat on koottu sirpaleista. <3
VastaaPoista<3
PoistaHassua; vaikka mulla on samantyyppinen, joskaan ei selkeästi yhtä kahtiajakoinen suhde kosketuksenkaipuuseen kuin sulla, JA lisäks tykkään siitä että mua satutetaan (kun en ite siihen pysty) niin lävistykset on musta jotenkin tosi pelottavia. Tai mulla ei oo ees korviksia, koska en oo halunnut kenenkään rei'ittävän mua. Tatuointiakin pelkäsin tosi pitkään, ja sen jälkeen kun olin sellasen ottanut, olin varma, etten toista samanlaista kipukokemusta enää kestäis. (Nyt tosin, kun siit on kulunut aikaa, oon taas pähkäämässä uutta tatskaa. :D) Jotenkin se tatuoijan tuolissakin istuminen oli musta vähän hävettävää, jouduin työntään taka-alalle paljon sellasia ajatuksia että mitäköhän se leimaaja musta oikein ajattelee, sitä vamaan inhottaa koskee muhun ja piirtää muhun, se varmaan pitää mua säälittävänä ja rumana ja ällönä jne.
VastaaPoistaMikähän mun pointti taas oli, en tiiä. :D:
Ymmärsin kyllä pointtisi :D musta tuntuu ett mulla on jotenki kieroutunu näkemys kosketuksesta ja kivun kokemisesta. Mua ei ensinnäkään juuri haittaa vaikka mua paiskois pitkin seiniä tai muuten pahoinpitelis fyysisesti eikä väkivallan uhka saa mua perääntyyn. Sellanen ei vaan satuta mua. Ja tuollaset lävistys-/tatuointikivut tuottaa vaan nautintoa. Tatuointeja mulla on 7 ja lävistyksiä 4. :)
Poista