Syvältä koko päivä.

Päivä on menny "levätessä". Oli siis vapaapäivä ja tarkotus oli ottaa rennosti, etenki ku olo eikä mieli oo ollu kovinkaan hyvät viime aikoina. Mutt ennen lepoa tarvi taas lunastaa oikeus siihen, joten sitä ennen piti lenkittää koirat, laittaa tiskit ja keittiö muutenki kuntoon, tehä ruokaa, pestä pari koneellista pyykkiä sekä järjestellä vähän paikkoja. Siinä samalla ehtiin itkeä...potea pääkipua ja...olla kuumeessa. Silmiin sattuu ja pää räjähtää kun vaan nousen ylös, rintaan koskee. :/  Vapaapäivät on perseestä. Tuohon kaikkeen kun vielä lisää tämän mun helvetin hyvän mielen ja suunnattoman suuren elämänhalun ja -ilon niin johan alkaa heikompaa hirvittää! Tää päivä on siis kaikinpuolin ollu perseestä. Syvältä.

Kohta olis taas yö ja aika mennä nukkuun. Mutt mä en halua. Viime aikoina yöt on menny samankaltaisten unien parissa; jokaisessa mä viillän ranteeni auki ja valun kuiviin. Joissain unissa mut on laitettu osastolle mutt onnistun viiltelemään myös siellä. Toisaalta ymmärrän tuon viiltelyn unissa, sillä sitä mulla on ikävä tosi paljon, mutt en mä sillä henkeäni pois ottais. Se kun on aika epävarma keino, mtt näemmä unissa onnistuu mikä vaan. Noh, kuitenki...mä en siis halua mennä nukkumaan enkä nukahtaa. En halua nähä enää yhtään "hylkäys-unta" ja niistä herätessä miettiä mikä on totta ja mikä ei. Yöllä valvominen yksin on kamalaa, etenki sillon kun on hajanainen olo eikä voi olla varma onko turvassa vai täytyykö piiloutua.

En myöskään halua nukahtaa, sillä sitä nopeammin on aamu ja taas uus päivä. Oon liian väsyny jo tästä päivästä enkä tosiaankaan oo valmis jälleen uuteen. En halua. En.

Ei varmaan jääny epäselväksi? Siispä toistan kaiken varalta, Ei en halua.