Sairas.

Pahoittelen. Mä en saa tuotettua teille näemmä yhtään mukavempaa tai ilosempaa postausta. Alunperin kuvittelin kun aloin kirjottaan blogia, ett tää olis "paranemiskirja" mun toipumisesta, otteita mun eri vaiheista. Mutt nyt alkaa vaikuttamaan ett tästä tais tulla postauskokoelma itsetuhoisuudesta, itsevihasta ja kuolemanhalusta. Tuli mieleen muisto lapsuudesta; katoin äitin kans televisiosta dokumenttia ruotsalaisesta pojasta joka sairasti syöpää. Dokumentissa seurattiin sen pojan viimeistä elinvuotta hyvine että huonoine hetkineen. Ehkä tää mun blogikin on sellanen. Te seuraatte mun elämää...viimeistä jotain. Tässä dokumentissa vaan ei näy mun kasvoja, ei mun kotia, ei mitään. Vain mun kirjottamat sanat. Ehkä pitäis laittaa mun lärvi komeilemaan johonki postauksen sekaan...hah!! Näkisitte kuka mä oikiasti oon...

Tämä päivä alko hyvin. Töihin piti mennä vasta iltavuoroon joten herättyäni tarkotuksella aikasemmin kävin tempaseen aamulenkin jonka jälkeen vähän lihaskuntoa. Se oli aika loistotapa alottaa päivä! Sitten innostuksissaan pyöräilin töihin vaikkakin pelotti kun tiet oli vielä paikoitellen jäässä. Oon siis ollu reipas! Mutt...töistä tullessa vetäsin skitsot ja huomasin kuinka sairas oon tähän maailmaan, liian sairas. Matto lähti jalkojen alta kun tajusin etten mä hyvästä aamusta huolimatta ole hyvä ihminen...eikä kukaan jaksa mua tämmösenä. Mitä vittua mä idiootti oikeen kuvittelin vitun tyhmässä päässäni?!!? Mä en osaa käsitellä kaikkia asioita ja sitten en saa piettyä itteeni kasassa ja koottua ajatuksia...ja sitt kaikki kaatuu.

Mun tekee viiltää niin paljon!!! Kaikki  mun yrittäminen on valunu hukkaan ja mä en halua ottaa enää yhtään turhaa askelta. Mä oon ihan oikiasti yrittäny, mutt maailma oottaa multa liian paljon, liian nopeesti. Mä haluan tän pahan pois mun sisältä!! Nyt!

Mä oon sairas.