En oo nukunu moneen yöhön kunnolla. Viime yönäkin heräsin aamuyöllä ja sitten piti alkaa lukemaan, sillä uudelleen nukahtaminen/nukkumaan laittaminen ei tullu kysymykseenkään. Mä oon viime päivien ajan pelänny kotona oloa, ihan ku täällä sisällä olis joku/jokin joka on mulle vaaraksi. Etenkin nukahtaminen on vaarallista...ja yöt. Ja yksin oleminen. Täytyis olla piilossa ja täysin huomaamaton. Nyt tätä kirjottaessa tajusin, ett Ninni on paikalla. Ninni haluaa miellyttää ja olla kuten kilttien lasten kuuluukin, näkymätön. Ongelma lienee se, ett miten saisin Ninnin rauhottumaan jotta sen ei tarvi pelätä ainakaan niin paljoa ett täytyy paeta tai piiloutua. Mun täytyy selvittää mikä auttais Ninniä tunteen olonsa turvallisemmaksi.
Eilen siis alkoi se ryhmä ja aamupäivä meni hermoillessa kotona. En niinkään jännittäny ryhmään menoa, vaan enemmän kai sitä tunnetta kun tiiän ottavani askeleen parempaan suuntaan, mutt Irvikissa kuiskutteli koko ajan siitä kuinka lapsellinen oon ku yhä jaksan kuvitella paranevani ja ansaitsevani jotain hyvää. Halusin nopeesti kotoa pois.
Ryhmässä oli itteni lisäksi 5 henkilöä. Huoneessa oli pöytä katettuna pienillä syötävillä ja juotavilla. Se oli ihana juttu! Istuessani yhelle tuoleista ja katsoessani pyödällä eessäni olevaa kansiota huomasin itestäni jotain; mun mieli oli kirkas ja ilonen, olin reippain ja uteliain mielin valmiina kaikkeen eteen tulevaan ja pieni jännitys kupli mun sisällä. Istuin tuolillani ja heiluttelin jalkoja huolettomasti koko ryhmän ajan. Mä olin ku joku pieni lapsi ekaluokalla! Juuri sellanen joka haluaa näyttää pärjäävänsä ja olevansa iso tyttö. Halusin nopeasti päästä tekemään kaikkea ja paikoillaan istuminen ja sääntöjen kuunteleminen oli vaikeeta. Oisin halunnu sanoa, ett eikö me olla jo käyty nää jutut läpi ja tehäänkö jotain mukavampaa?!
Huomaan nyt tätä kirjottaessa etten mä tykkää tuosta osasesta, ainakaan vielä. Joku siinä ärsyttää...en haluais myöntää sen olevan osa mua. POIS SE MUSTA!! AAARGH!!!
Tai ehkäpä...ehkä tuo lapsiosanen on vallassa suurimman osan ajasta ja just sen takia en siitä tykkää, sillä se aiheuttaa suurimman ongelmat ja etenki riidat beijben kans. Tuo lapsi haluaa huomiota, tukea, kannustusta, ihailua. Tuo lapsi haluaa tuntea olevansa tykätty ja olevansa riittävä. Sen täytyy näyttää osaavansa ja pärjäävänsä...ja sitten kun ei siihen kykenekkään niin maailma kaatuu. Hmm...mua alkaa hermostuttaan. Ja ärsyttään! Tuo lapsiosanen pilaa kaiken!!
Heippa!
VastaaPoistaMulla oli ihan sama olo kuin sulla! Että oon reipas ekaluokkalainen, josta voi tulla vaikka mitä. Ja sitten osa taas uskoo ja tietää, ettei musta, mistään elämässäni tule yhtään mitään.
Tiedätkö, mulla oli turvallinen olo, kun istuit siinä vieressäni. Niin kuin ekalle luokalle mennessä, kun oli tuttu naapurin tyttö kaverina.
Halauksia!
Se on jännä miten lapsena on valmis kaikkeen ja usko itteensä on mielettömän suuri, sitten joku/jotku on valmiita rikkomaan sen kaiken ja viemään pois viimeisenki rippeen itsekunnioituksesta ja ihmisarvosta. Niin surullista!
VastaaPoistaOi että, tuli hyvä mieli jos musta on ollu jotain iloa tai helpotusta! Ihan hymyilyttään laitto! :) Musta tuntu myös hyvältä olla siinä, tuntu ihan ku oisit ollu mun joku isosisko tai jokin joka turvaa mun olemisen vahvoine mielipiteineen. Kyllä ihmismieli on jännä juttu. :)
Vai isosisko :D. Itse kun tunsin itseni tosiaan pikkutytöksi - kuten niin usein. Mutta ihanaa, jos musta oli turvaa sulle. Yhdessä mennään ja rämmitään eteenpäin <3
VastaaPoistaSun puhetyylissä ja olemuksessa on sellasta varmuutta joka teki turvallisen olon tuolle "ekaluokkalaiselle". :)
VastaaPoistaMieheni juuri sanoi mulle, että miten saatan puhua niin sivistyneesti flunssastani. Sanoi ihan hämmentyvänsä. Sellaista tämä on dissosiaatiohäiriön kanssa: on hyvin toimivia osia ja sitten niitä ihan avuttomia. You know <3
VastaaPoistaI know :D joskus yllättää ittensäkki siinä kuin fiksu ja mahtava sitä osaakaan olla!!
Poista