Eilisessä ryhmässä keskusteltiin muiden aiheiden ohella myös tunteiden kokemisesta ja miten eri tunteet näkyy omassa käytöksessä. Jouduin samalla taas huomaamaan etten mä osaa vielkään tuntea tunteita siten miten yleensä, tai reagoi asioihin siten miten muut. Useat sellaset asiat jotka saa toiset hätkähtämään kauhusta ei saa mussa juuri mitään reaktiota, se on mulle ihan neutraali asia. Tai ehkä mä tunnen jotain niin voimakkaasti ett oon "tunnoton" ja kylmä. Esimerkiksi mun seksuaalinen hyväksikäyttö ; en tiiä mitä tunnen, mutt tiiän ett se oli väärin mutt jotenki mä oppiin siihen. Sitt mun myyminen; mut oli jo rikottu joten miks muut käyttäytyis toisin ja iteppä olin porukoihin ajautunu. Mä oon tottunu siihen ajatukseen ett mua käytetään. Siks kai mulla on niin vääristyny minäkuva ja oon niin hukassa itteni kans.
Mulla ei myöskään oo koskaan ollu mahollisuutta näyttää tunteita. Mä en osannu itkeä vähän aikaa sitten, nykyäänki se pitää tehä salassa. Mä en oo voinu pelätä niin ett oisin lamaantunu tai perääntyny vaaran kohatessa, mä en oo voinu väsyä... en mitään. Mä oon oppinu käyttäytyyn hyvin, kestohymyllä kaiken läpi. Mä oon oppinu hyväksi asioiden salaajaksi, mä oon taitava hymyileen ja oleen iloinen. Mä en tiiä miten osaisin tuntea oikein. Nykyään ku pelkään niin se tunne valtaa mut kokonaan ja nostattaa esiin vihaa ja raivoa, en osaa tulla toimeen sen kans. Sitt haluan tuhota itteni koska pelko on päässy jo niin syvälle. Jos oon surullinen ja tunnen itteni itkuiseksi, mun harhamieli alkaa heti huuteleen mun olevan raukka, säälittävä paska. Jos mä väsyn, niin oon onneton luuseri ja kyllähän se tiiettiin ettei musta mitään ois tullu kuitenkaan.
Mutt miks se menee just noin?
Koska traumat. Perkules.
VastaaPoista