Mä pelkään niin ett happi loppuu. Yritän olla vahva, mutt muuri alkaa mureneen ja silmät kostuu. Mä oon saanu niin paljon hyvää ja havahuin yhtäkkiä siihen totuuteen, ett pian multa otetaan jotain pois. Sit se kaikki alkaa taas alusta...mä muserrun pala palalta. Muhun sattuu. Mutt kukaan ei nää sitä. Ne kävelee pois.
Istuessani kylpyhuoneessa mä vannoin etten koskaan enää päästäs ketään mun lähelle, ei enää ikinä. Ei kukaan. Painoin puukon iholleni,ranteelle ja katsoin ylöspäin...mielessäni rukoilin "mä haluun pois täältä, mä en halua olla täällä enää..". Mun sisällä roihus palo, samalla jäämiekat iskeytyy muhun. Tuska repii mut!! Kuulen kaikkien sanat "jos oisit ollu rehellinen,et ois ny yksin...mee hoitoon...ooppa ny kiltisti...sä pilasit mun elämän...mä en kestä olla sun lähellä...ehkä sä opit tästä jotain...hullu...viillä saatana..."
Sanat kaikuu mun korvissa, en halua usko niitä mutt ne valtaa mielen kokonaan. Ne pyörii kuin myrsky, ne haluaa mun tuhoavan itteni. Mä en halua kaiken alkavan alusta, pelkään ihan liikaa. Mä kai oon jo rangaistukseni saanu, eikö se riitä.... mä näin kaikkien menevän pois, mä tiiän jo miltä se tuntuu ja elän niitä hetkiä vielki yhä uudelleen ja uudelleen...eikö se riitä...
Olipa kerran tyttö joka uskoi menninkäisiin ja halusi prinsessaksi. Maksuksi häneltä vietiin lapsuus. Hänet rikottiin, myytiin, revittiin ja liattiin. Elämänkumppaniksi sai traumaperäisen stressihäiriön, dissosiaatiohäiriön sekä masennuksen.Tarinalla ei ole vielä ollut onnellista loppua; hän on yhä rikki, mutta elossa.Nyt hän haluaa kertoa tarinansa siitä mitä tapahtui just sun selkäs takana. "Tästä mä kirjotan"-osion kautta pääset häntä vähän lähemmäs.
shh....
maanantai 8. syyskuuta 2014
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
<3 Oot ihana! <3
VastaaPoista