Yö oli kamala, enkä ihmettele sitä ollenkaan ku ajattelee ett millä mielellä menin nukkuun. Mua alko ahistaan kaikki ihan tajuttomasti, menin syvälle siihen tunteeseen jota tunsin kun vaivuin pimeyteen puol toista vuotta sitten. En oo pitkiin aikoihin tuntenu sitä noin voimakkaasti! Aamu meni yhtä matalalla eikä pelot ollu hälvenny yhtään. Musta vaan tuntu ett mä tuun kokeen kaiken uudelleen, tosissani pelkäsin sitä! Ja ajattelen ett mulla on asiat nyt niin hyvin ettei tää voi jatkua näin. Pian multa viedään jotain pois, tai sitt jopa kaikki. Mikä olisikaan parempi paikka rikkoa mut ku just sillon ku oon onneni kukkuloilla?!
Tunnen helvetin huonoa omaatuntoa siitäkin, ett mä panikoin ja oon kamala vaikka oon hitto vie menossa naimisiin ja kaiken pitäis olla hyvin! Kysyn iteltäni vähän väliä, ett mikä helvetin idiootti mä oon...miksen osaa olla kuten kaikki muut? Sain pikkusen kerrottua beijbelle ajatuksista ja peloista, mutt mun on jotenki vaikee muodostaa sanoja, löytää niitä oikeita sanoja jotka kuvais mun mieltä.
Sisko soitti tänään ku olin töissä. Soitti kysyäkseen kuulumisia. Olin pikkasen ihmeissään ja epäileväinen, mutt kai se oikiasti yrittää...jotain, olla sisko. Emmä tiiä. Mutt puhelu meni han hyvin ja ei se hetkauttanu mua kuten ennen, ei saanu pois tolaltaan tai mitään.
Huomenna olis Kokonainen-ryhmän aika ja sitä ootan tosi paljon! 'Ensin käyn tekemässä aamuvuoron ennen ku pääsen ryhmäileen, mutt ennemmin noin päin, eikä niin ku ekalla kerralla ett ryhmän jälkeen täytyy mennä iltavuoroon. Tuo ryhmä on mulle kyllä hyvä juttu ja vaikka siellä ei mitään ihmeitä tehä, niin se antaa mulle paljon. Sen myötä mulla on puol toista tuntia aikaa ihan vaan itelleni, mun mielelle ja ajatuksille, ja ennenkaikkea vertaistuelle.Muut ryhmäläiset on mukavia ja on ollu tosi tärkeetä saada kuunnella heidän tarinoita ja huomata kuinka samanlaisten asioiden kanassa taistellaan. Mun pitäis joskus ehtiä kokeileen rentoutus- ja hengitysharjotuksia joista saatiin ohjeet kotiin. Oon huomannu itestäni ett toi rentoutuminen ja pysyminen siinä hetkessä on tooooosi hankalaa. Noh, tarvin kai lisää aikaa. :/
Nyt täytyy mennä pesulle ja kömpiä sänkyyn hieman paremmalla mielellä ku eilen. Kiitos jos luit <3
Sulla on oikeus olla onnellinen. <3 Oot varmasti ansainnu sen!
VastaaPoistaSaat myös tuntea nuokin pelot ja kauhut. Ne on vaan tunteita. Vaikka ne kumpuaa syvältä, ne on silti vaan tunteita. Kunpa iteki muistas sen aina kauhun tullen...
Yhdyn Kataroomaan! <3
VastaaPoistaJa voin antaa vertaistukea siitä, että hengitysharjoitusten tekeminen, hetkessä oleminen tai edes yrittäminen sekä rentoutuminen on todella todella todella vaikeaa minullekin.
Kauhun tullen kannattaa muistuttaa itseään: ajatus tuli ja ajatus menee. Se mitä tapahtui joskus minulle, ei tapahdu enää. Kannattaa muistella hyviä asioita, katsoa ympärilleen, katsoa niitä asioita ja tavaroita, jotka muistuttaa tästä hetkestä. Ja sanoa lempeästi itselleen, että tänään on 10.9., se mitä tapahtui joskus, ei oikeasti ole enää tässä hetkessä. Se on menneisyyttä.
<3
Suuri <3 molemmille
VastaaPoista