Kun kontrollointi on elinehto.

Huomenna pitäis tavata pitkästä aikaa Laatikaista, yhtä parhaimmista ystävistäni joka pyys mua viikko sitten askarteleen sen kans kaikkea jouluhässäkkää. Ja tottakai mä suostuin, etenkin ku viime näkemisestä on kulunu jo liian kauan. Tänään Laatikainen laitto viestiä ett onhan huominen vielä voimassa ja ett se tekee meille lounasta. Siinä vaiheessa mulla meni jarrut päälle! Ei ei ei ei! Välittömästi mieleen tuli syitä joihin vedoten voisin perua näkemisen, mutt annoin itelle hetkisen aikaa rauhottua ja vastasin viestiin " tottakai huominen on voimassa ja lounas kuulostaa hyvälle". Sitt aloinkin miettiin ett mistä ihmeestä se mieletön vastustus ilmesty, mutt pian aloin tajuamaan ja palaset loksahteli paikoilleen...

Syömishäiriötaustan omaavana mun on ollu tosi vaikea syödä toisten tekemää ruokaa sillä en tiiä mitä kaikkea syömäni sisältää, eli esim. onko joku paistettu voissa vai öljyssä, onko käytetty valmistuotteita, onko kermaa, onko käytetty valkoisia jauhoja jne. Ja etenkin nyt kun haluan (jälleen kerran) tehä vartalostani sellasen jossa mä viihyn niin syömäni ruoka on suurennuslasin alla. Yhdistin asian myös voimakkaaseen asioiden kontrollointiin joka viime aikoina on yhä ollu kasvussa. Muistin, ett vakauttamisryhmässä käytiin aihetta läpi. Ryhmässä puhuttiin ett traumatisoituneilla ihmisillä on tyypillistä korostetusti kontrolloida kaikkea ympärillään. Kyllä mä oon sen tienny ett mä pystyn paremmin pysymään kasassa jos narut on omissa käsissä. Tämän asian kans mä tein päätelmiä, ett kun mulla on nyt menny tosi huonosti ja oon ollu tuuliajolla niin mä välittömästi alan toimimaan vanhojen kaavojen mukaisesti, eli viemään terveellisen ruokavalion äärirajoille jotta en lihoisi. Tämä taas sen vuoksi koska en haluaisi olla naisellisen muodokas ja kiinnittää miesten huomio itseeni. Koen siis olemiseni turvalliseksi mitä "näkymättömämpi" ja muodoton olen (mikä ei kyllä just ny oo mahollista). Ja mä todellakin haluan tietää kaiken  mitä suuhuni laitan jotta koen itteni hyväksi. Ja koska mä en voi tietää mitä ruokaa kaverini tekee niin se oli merkki siitä etten mä voikkaan kontrolloida syömisiäni --> turvallisuuttani joka taas aiheuttaa pahaa oloa, ahistusta ja turvattomuutta. Koen heti pompsahtavani Pamela Anderssoniksi jos söisin jotain minkä ravintoarvoja en tiiä. Hölmöä, mutt noin se menee.

Mulla on perjantaina työpaikan pikkujoulut ja mun on pakko laittaa sinne mekko päälle (älä kysy miks) ja ollaan monena päivänä kierretty Beijben kans kauppoja ja kirppiksiä jotta löytäisin mieluisen mekon. Tänään sitt työpäivän päätteeksi lähettiin jälleen kerran kauppoihin. Kokeilin mekkoja...ja toisia mekkoja...ja lisää mekkoja...mutt ei ei ei ei! Mä näytin idiootilta! Ja suurimpaan osaan mekoista mun rinnat ei mahtunu sisään!!! Ja kun viimein löysin yhen kivan mekon ja astuin pukukopista ulos ja katsoin vähän kauempana olevaan kokovartalopeiliin ja sitt se iski! Uskomaton iljetys ja häpeä siitä millanen olin!! Kyyneleet tuli silmiin ja menin takas koppiin. Yritin pysyä reippaana Beijben hokiessa mekon näyttävän hyvältä, mutt mä olin palasina. Laitoin verhon kii ja annoin kyyneleiden valua samalla kun riisuin mekon pois. Mua hävetti miten olin ollu tyhmä!! Saatanan tyhmä!! Pyyhin kyyneleet pois ja tulin kopista ulos. Lähettiin kaupasta ulos. Itseviha oli aivan käsittämätöntä ja mieli haukku mua lakkaamatta. Nyt vähän rauhotuttuani mä huomaan kuinka ongelmat syömisen ja vääristyneen kehonkuvan kanssa nostavat päätään. Ja ei, en mä oo syömishäiriöinen. Mä vaan tiedostan ongelmani asiaan liittyen ja etten mä vieläkään nin vuosien jälkeen oo täysin turvallisilla vesillä. Mulla kai tulee tässäkin asiassa aina olemaan suuri kontrolloimisen tarve...