Kuka uskoo uskomuksiin..?

Tänään sain hetkeks vähän kauneutta tähän mustaan pimeyteen ja se hetki teki hyvää. Kiitos Katarooma kutsusta ja kynttiläillasta ♥ nyt fiilistelen kotona lisää sytytellen kotoa löytyneet kynttilät. En muistanu kuinka kynttilät rauhottaa ja tuo hetkeen lämpöä. Kutsuilta löysin aivan ihanan tuoksun "Seduce" joka toi mulle välittömästi mieleen Fifty Shades of Grey-leffan vaikka en oo sitä vielä edes kattonu.

Tuoksu veti mut kokonaan mukanaan. Mun oli siis pakko tilata kyseisen tuoksun kynttilöitä ja lisäksi pari sellasta "kynttilämaljaa" joita voi ite muunnella mielensä mukaan ja vaihella koristeita. Vaikka mä harvoin raaskin mitään ostaa niin tänään mä ajattelin ett viime aikoina elämä on potkinu mua sen verran ett oon pari pikkujuttua ansainnu, etenki kun ne tuo vielä mulle niin paljon mielihyvää. Vaikka kyllä se omatunto moittii mua yhä... :/  Mutt sain illan aikana huomata kuinka pienistä asioista ihminen loppujen lopuksi tulee iloseksi ja kuinka pienet asiat merkittee niin paljon.

Keskiviikkona olin vakauttamisryhmässä ja sain edelliskerran aiheen paperit. Aiheena oli ollu Uskomukset. Kun luin papereita läpi niin mä tulin vihaseksi. Siellä luki uskomusten olevan vääriä, mutt mä mietin ett kun ihminen elää jonkun asian ympäröimänä, eläen ja hengittäen jotain "elämäntapaa" ja hänet on opetettu johonkin niin eikö nämä asiat ole erittäin tosia? Jos ihminen ei tiiä mitään muuta tapaa vaan tuo "oppi" on ainoa jonka hän tietää niin eikö se silloin ole todellista? Kun nuo "uskomukset" tuntuvat niin aidosti kehossa ja rikkovat mielen niin miten joku voi sanoa kaiken olleen vain uskomusta, harhakuvitelmaa..? Esimerkkinä ett kun mä oon eläny väkivallan, pelon, seksuaalisen hyväksikäytön, raiskausten, rikosten maailmassa kuullen VAIN olevani ruma, ällöttävä, paska, turha, luuseri, läski, pelkuri, säälittävä ja hankala eikä kukaan koskaan seisonu mun vieressä, niin miten tuo vois olla vain uskomusta sillä oonhan mä eläny sen kaiken ja niihin kasvanu, oppinu ja tottunu. Sehän voi olla uskomusta ett onko pääsiäispupuja olemassa ja aiheuttaako masturbaatio sokeutta, mutt eihän elämänoppi jota elää ja tuntee sisällään voi olla harhaa. Nih... ilonen olisin jos joku vois todistaa mun väitteen vääräksi. Mutt en usko sen olevan mahollista.

Sovittiin terapeutin kans ett käydään tuota aihetta yhessä läpi ens tiistaina. Mä sanoin sille ett mun elämä on täynnä tuota "uskomusta". Mä en todellakaan uskalla uskoa mihinkään, en näiden viime aikaisten tapahtumien jälkeen. Mä en pysty enää sanomaan "noh, onhan mulla vielä kuitenki....". Terapiassakin terapeutti usein sano ett "muista ett sulla on isäs apua ja tuki". Luotin siihen. Ja sitt sekin meni. Terapeutti sano viime käynnin jälkeen olevansa niin pahoillaan mun puolesta ja elämän olevan aika epäreilua mun kohalla. Siinä vaiheessa aloin nauramaan! :D

Mutt oikiasti...mä en voi kovin hyvin. Menettäneeni jokaisen perheenjäsenen ainakin kerran lyhyen ajan sisällä, mä elän lapsuuttani uudelleen. Isän tempaus taisi olla se viimeinen niitti joka sattuu yhä. Mietin koko ajan ett miks ne ei kestäny mun lähellä...tai enkö mä vaan ite tajua kuin vääränlainen mä oon? Oli niin tai näin niin se sattuu ja itken yhä monta kertaa päivässä, yleensä salaa piilossa kaikilta. Nukkumaan mennessä itseviha, häpeä ja suru pitää mua hereillä ja on pakko ottaa yölääkkeiden lisäksi Oxaminit tarvittavista. Ja yön näen kamalia painajaisia...ja aamulla menee kauan ett saan itteni nykyhetkeen ja ahistuksen häviämään...

Haluaisin vielä sanoa jotain...mutt oon sanaton. Haluaisin vaan huutaa suoraa huutoa, karjua ääneni käheäksi ja kiljua tyhjyyteen. Haluaisin huutaa pahan kaikkien kuultaville! Mutt sitt tajuan, ett...miks vaivautua.