Musta mieli.

Kumpa voisin kertoa hyviä uutisia tai jotain muuta kuin juttuja kuolemanhalusta. Mutt en voi. Vaikka tänään on jossain määrin ollu parempi päivä niin siitä huolimatta mä haluan lyyä hanskat tiskiin. Mä oon loputtoman väsyny elämiseen eikä sitä enää pysty parantamaan hyvällä vitsillä tai kupposella kahvia. Mun mieli on musta enkä osaa uskoa sen muuksi muuttuvan. Mä tarvisin kai niin paljon enemmän...jotain sellasta mitä en voi saaha.

Eilen mieli oli jotain todella kamalaa. Yllätyksekseni mä en kuitenkaan viiltäny vaikka mieli niin tekikin. Ja tekee yhä.

Huomenna on taas terapia...ja se hermostuttaa mua. Oon totaalisen väsyny siihenki. En jaksa enää olla sairas ja kahlata kaikenmaailman hoidot läpi, muistella menneitä ja kärsiä nykyisyydessä. Kumpa vois olla ihan ku muutkin ja vaan elää. Olla ja elää kaikessa rauhassa.

Tai kumpa vois ees ajatella kuten ei-rikkoutuneet, ei tarvis pelätä ja epäillä kaikkea. Eikä oottaa ja jännittää jatkuvasti ett millon taas romahtaa. Helvetti, kyllä kaikki olis niin paljon helpompaa ilman traumatisoitunutta mieltä!

Pitäs alkaa taas suunnittelemaan nukkumaan menoa, mutt painajaiset pitää kyllä huolen siitä ettei yöstä tuu rauhallinen. Yölääkkeet laittaa mut väsyneeksi mutt ei ne vie pois sitä tietoa joka laittaa pelkäämään yön saapumista. Ei lääkkeet tarjoa hyviä unia eikä ne tee maailmasta yhtään kauniimpaa. Edelleen musta tuntuu ett mä vaan kulutan aikaa ja kerään voimia ja rohkeutta päättää kaiken. En mä tiiä muuta vaihtoehtoa enkä mä kestä tätä pahaa oloa enää yhtään pidempään. Mä oon täydellisesti hukassa eikä mulla oo hajuakaan minne päin mennä.