Risteyksessä.

Mä tajusin yhen jutun. Mä oon ollu aina huora, tavalla tai toisella. Oon antanu ihmisten ottaa musta irti sen mitä ne tarvii ja käyttää mua mieliensä mukaan. Ihmiset on saanu huoletta hyötyä musta. Ihmiset on tottunu ett mä annan vaikka viimesen leipäpalasen, rahani tai vaatekappaleen päältäni jos joku sitä tarvii. Kaikki tietää mun antavan iteltäni kaiken jopa oman hyvinvointini kustannuksella. Kaikki tietää etten mä arvosta itteäni enkä vaadi itelleni mitään joten multahan riittää sitt paljon annettavaksi muille. En mä osaa pitää puoliani, tai osaisin mutt en ymmärrä miks niin tekisin. Sittenhän mä olisin itsekäs paskiainen. Mutt enhän mä voi koskaan opetella ottamaan itelleni mitään tai tekemään itteni eteen yhtään mitään ku oon jo ehtiny sitä ennen antaa kaiken pois. Mulla ei oo aikaa, rahaa, voimia eikä mahollisuutta tehä itteni eteen mitään. Ja nyt musta tuntuu kovasti siltä ett tarvisin jotain...itsekästä tai ei. En mä elämänhalua tällä tavalla eläen löydä, enkä löydä syytä ensi viikolle, ensi kesälle tai ihan vaikka vaan huomiselle.

 En mä oikiastaan ees tiiä miks mä valitan. Munhan pitäs olla hiljaa ja tyytyä ottamaan iteltäni henki. Ehkä tää on joku epätoivonen tapa yrittää kerätä itteni palasia ja saaha kasattua niistä jotain inhimillistä. Musta vaan tuntuu ett mä konttaan verisillä polvilla ympäri maata ja koitan haalia murusia kasaan mutt kaikki mun ympärillä potkii niitä kauemmas, ja yhä kauemmas, mun ulottumattomiin. Ne on saanu musta irti kaiken eikä ne tarvi mua enää. Mä oon niille hyödytön ja loppuun kulutettu. Käytetty. Täysin turha. En mä koskaan oo mikään arvokas ollu, mutt nyt se viimenenkin kauneus on naarmutettu poltteleville säröille. Siitä on tullu halpa.

Mä häpeän itteäni ja kaikkea tätä mikä musta on tullu. Häpeän jopa sitä ett yhä oon täällä. Joku mun sisällä kuiskii ett jos mä kaiken jälkeen vielä jatkan kamppailua niin oon tyhmempi kuin olin antanu ymmärtää. Oon siis kahden vaiheilla...tai emmä tiiä mitkä vaihtoehdot tässä enää on käytössä. Mä menen nukkumaan ja herään yhtä likasena ja käytettynä, kaikinpuolin tyhjennettynä. Multa on otettu kaikki. Mut on sotkettu.