Se löytää mut, aina.

Ei oo sanoja. Ei kai mulla enää oo mitään sanottavaakaan. Just kun ihminen erehtyy luulleensa ettei asiat vois enää huonommalsi mennä niin sitä löytää ittensä vielä syvemmältä pimeydestä. Täältä mä en enää nouse. Tänään luhistumisen hetkellä soitin töihin etten tule ja sitt yritin soittaa itelleni apua, mutt sain vastauksen " kuule ku sä voit ihan hyvin olla sairaslomalla omalla ilmotuksella 5 päivää, se sääntö koskee katsos muitakin sairauksia kuin mahatauti tai influenssa. Sun kannattaa soittaa omalle esimiehelle ja sopia sen kans asiasta". Voi vittu, mä pyysin itelleni apua ku tunsin olevani kuilun reunalla!! Lyhistyin pojan huoneen lattialle ja itkin. Itkin niin perkeleesti. Sitt tartuin puukkoon, teroitin sen ja viilsin...ja uudelleen. Se toi helpotuksen vaan hetkeksi. Mä en näe ulospääsyä enkä pelastusta. Mua varten ei enää oo muuta kuin kuolema, luovuttaminen.

Mun mielen sisällä asuva hirviö voimistuu eikä se jätä mua rauhaan. Se löytää mut kaikkialta.