Kysymyksiä ja kummituksia.

Mun edellinen postaus on aiheuttanu vähän siellä ja täällä huolestumista ja harmia. Pahoittelen tätä. Mutt mä en tuu muuttamaan jatkossa yhtään mitään vaan kirjotan täysin samalla tavoin kaiken mieleni päältä sitä yhtään kaunistelematta. Blogi on mun kaatopaikka, turvapaikka ja se on myös teitä varten, mutt ensisijaisesti mulle itelleni. Mä en suodata enkä silottele sanojani vaan kerron rehellisesti miltä musta tuntuu, kaikessa kauheudessaan välittämättä muista tai muiden mielipiteistä. Anteeksi, mutt näin se on. Jonain päivinä mä voin hyvin, joinain taas erittäin huonosti. Annan kaiken näkyä tekstissä jota kirjotan. Ei tässä blogissa olis mulle muuten mitään järkeä jos yhä jatkaisin asioiden ja tunteitteni vähättelyä, salailua tai kaunistelemista.

Tänään oon siivonnu koko asunnon, purkiin pahan mielen tekemiseen. Pyyhkiin jopa pölyt jota vihaan yli kaiken sekä vaihettiin pojan huoneen järjestystä ja pyykitkin on tullu pestyä sekä tiskit tiskattua. Se niistä hehkutuksista.

Yritin saunassa käydessä miettiä, ett mistä kirjottaisin jotta jokainen postaus ei olisi mustaa pimeyttä ja itsemurhaa. Mutt mun päässä ei liiku yhtään mitään, silmätki harvakseltaan ja usein eri tahtiin.

Tehtäiskö sillain, sä kertoisit mistä haluat ett mä kirjotan tai kysy multa ihan mitä vaan mitä haluaisit tietää? Se vois olla mukavaa :) Jään siis odottelemaan.

Saunassa ollessa mulle tuli ajatus, ett mä en oo vieläkään tehny yhtä asiaa minkä oon halunnu tehä jo vuosien ajan ja päätin, ett jos vielä tepastelen kesällä täällä niin sitt on sen aika. Siis sen asian mitä en oo tehny. Eli viiä poika Suomenlinnaan. Oon käyny siellä ite kerran lapsena ja muistan pappani kertoneen kaikkia jänniä tarinoita (suurin osa varmasti keksittyjä) ja nauttineeni päivästä paljon. Äidiksi tultuani oon monesti haaveillu ett jonain päivänä vien pojan sinne, mutt aina se on jostain syystä jääny vaikka ollaan Helsingissä usein käyty. Jos mun suojelusenkeli on hereillä ja hoitaa tehtävänsä niin mä lupaan tänä kesänä viiä pojan Suomenlinnaan.

 Suomenlinnan kapeita ja pimeitä käytäviä/tunneleita pitkin kävellessä mä kuvittelin olevani sen linnan prinsessa ja asuvani siellä. Ja sitt kuvittelin mielessäni miltä sotilaiden kenkien kopse oli kuulostanut tai kuinka monta onnetonta rakkaustarinaa linnan muurien sisälle oli kätkeytyny. Kummitteleekohan siellä? Toivottavasti. :)