Triggeri.

Tätäkö tää paraneminen on? Kuuluuko toipumisprosessin sattua näin syvälle ja voimistua päivä päivältä? Tänään terapiassa mentiin askel eteenpäin...ei mitään varsinaisesti tapahtunu, mutt mä tajusin itestäni ja elämästäni taas vähän enemmän jota mun ei oo helppo hyväksyä. Terapiasta lähettyä mä olin mielettömän väsyny, mutt yritin tsempata. Kotiin tultua alettiin Beijben kans kattoon leffaa ja mä nukahin. Voimat oli lopussa. Heräsin parin tunnin kuluttua ja mieli oli kamala.

Otin koirat ja ajattelin ulkoiluhetken helpottavan mieltä, mutt päinvastoin kävi ja pian tulin sisälle. Sitt mietin ett jos alan siivoamaan, sillä se yleensä aina auttaa. Sitt se tapahtu...hyllyjä siivotessa silmiin osui esineitä jotka oli näköjään helvetin voimakkaita triggereitä. Murruin täysin. Sen sijaan, ett olisin sanonu voivani huonosti, mun mieli käski pitää suuni kiinni. Kaikki nykyhetkeen kiinnittymiset, ankkuroitumiset ja rentoutusharjotukset pyyhkiyty pois mun muistista ja persoona oli vaihtannut osaa. Mä halusin vaan yhtä asiaa...

Ja sitä haluan yhä. Mä en voi mitään sille etten pysty uskomaan sitä, ettei tää kärsimys kestä loputtomiin. En pysty siihen vaikka kuinka vakuuttelisin ja uskottelisin. Terapian jälkeen yritin valmistautua maholliseen mielen osan vaihtumiseen, mutt se tapahtu niin rytinällä ettei sitä olis pystyny pysäyttään. Oon nyt vähän rauhotuttuani koittanu rauhotella sitä osasta ja saaha siihen puheyhteys, mutt ainoa minkä siitä saa irti on kuolemanhalu. Se ei aio luovuttaa ennen ku on saanu tahtonsa periksi.

Mä en todellakaan tiiä miten mä voisin jatkaa eteenpäin kun tää menee aina vaan synkemmäksi. Mä en todella tiiä ja pian aika loppuu.