Something good.

Pitkästä aikaa musta tuntuu jossain määrin hyvältä. Eräs asia josta oon tainnu mainita joskus ohimennen jossain postauksessa on taas muuttunu askeleen todemmaksi. Muistan hämärästi joku kuukausi sitten kirjoittaneeni jotain pitkäaikaisen haaveen toteutumisesta ja palasten loksahtamisesta paikoilleen ja etten olis joutunu käymään kaikkea kokemaani turhaan läpi. Tuohon asiaan siis viittaan ja nyt tunnen jotain jota on hankala selittää. Musta tuntuu aivan kuin kaikella oikiasti olis joku tarkotus. Musta tuntuu hyvälle ja sormet syyhyää tekemisen meiningistä. :D  Edelleenkään mä en vielä kerro asiasta tämän enempää, pahoittelen. :) Kerroin siksi asiasta tuon vähäisen infon, sillä halusin kuitenkin kertoa vaihteeksi jotain hyviä kuulumisia. Olen siis yhä hengissä ja hymyilen.

Mä sitt tulin kunnolla sairaaksi (tällä kertaa siis fyysisesti :D ) ja usiampi päivä meni maatessa. Vielä mun riesana on kurkkukipu ja limainen yskä. Ärsyttää kun haluaisin kunnolla jatkaa nyrkkeilyä ja treenata muutenkin. Se kun on huomattu kuinka suuri merkitys sillä on mun vointiin ja jaksamiseen. En malta oottaa ett pääsen kunnolla hakkaan säkkiä, juokseen sateeseen ja tuntemaan kuinka koko kroppa huutaa hoosiannaa. Mutt täytyy muistaa antaa keholle ensin aikaa kunnolla tervehtyä ennen ku alkaa kunnolla liikkumaan.

Viikonloppu olis töistä vapaa ja se täyttyi nopeasti. Ensin oli tiedossa vaan pojan säbä-turnaus sunnuntaina Pohjois-Suomessa, mutt tänään tuli tieto, ett poika pelaa myös lauantaina toisen joukkueen mukana meijän lähikunnassa. Ei siis tarvi toimettomana olla kun ajellaan ympäriinsä pelikassi pakattuna! :D Tuo on kyllä niin parasta ajanvietettä ja silloin sitä huomaamattaan unohtaa kaiken pahan mielen päältä. Muuten ollaan eletty sitä ihanan rauhallista, hiljaista ja tasaista perhe-elämää kuunnellen kuinka väärinymmärretty poika on ja kuinka koko elämä riistetään suoraan nenän edestä kun kehotetaan tulemaan koulusta kotiin syömään ja tekemään läksyt ennen kuin voi lähteä kavereille. On yllättävää kuinka se voi yhä näin kuuden vuoden harjottelun ja koulussa käynnin jälkeen yhä yllättää, ett koulusta tullaan ensin kotiin!

 

  

 

Ja kuinka se yllättää, ett läksyt tarkottaa sitä ett ne on tehtävä, oikiasti. Ja ett jokainen koululainen joutuu tekemään ne, ei ainoastaan tämä yksi ja ainoa kaltoinkohdeltu nuori mies.